Rikostoimituksen Sipilä: Kilometrivero loisi uutta pohjaa viranomaisurkinnalle

Yksityisyys rapisee taas, arvelee MTV uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä kilometriverokaavailuista.

- Jos verotuksen nimissä luodaan kattava autoilun valvontajärjestelmä, pitää ymmärtää mihin kaikkeen sitä mitä todennäköisemmin tullaan myös käyttämään. Ja myös se, että kaikkia käyttötapoja ja käyttäjiä ei vielä tiedetä, Sipilä kirjoittaa Elinkautinen -blogissaan.

Sipilän mukaan on selvää, että järjestelmästä on löydyttävä kiistatilanteiden varalle jokaisen auton paikannustiedot. Kun nämä ovat olemassa, niin kyse on vain siitä miten niitä päätetään käyttää.

Sipilä toteaa, että autojen paikannustiedot olisivat poliisille hyödyllisiä rikostutkinnassa. Aikanaan poliisi sai oikeuden puhelinten soitto- ja paikannustietoihin yksittäisen, kuohuttavan rikostutkinnan myötä. Näin tulisi käymään nytkin, hän arvelee.

- Kilometriverodata - jos sellaiseen päädytään - tullaan siis arvioni mukaan avaamaan poliisille ainakin vakavien rikosten tutkintaan. Ei ehkä häveliäisyyssyistä heti, mutta viimeistään muutaman vuoden päästä käyttöönotosta. Nythän odotetaan sisäministeriön ehdotusta siitä, että passeihin tallennetut sormenjäljet otettaisiin rikostutkinnan käyttöön.

Blogissaan Sipilä hahmottelee millaisia muitakin käyttötapoja tiedoille olisi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.