Mainos

Ruokki lintuja puistossa – joutuu korvaamaan yli 2000 euroa sotkemisesta

Lintuja kauralla ruokkinut lappeenrantalainen mies on tuomittu 120 euron sakkoihin jäterikkomuksesta. Lisäksi mies joutuu korvaamaan kaupungille 2000 euron vahingonkorvaukset ruokintajätösten siivoamisesta.

Mies levitti parin vuoden aikana linnuille kauransiementä kaupungin puistoihin ja tonteille. Päivittäinen siemenmäärä oli jopa yli 20 litraa. Ruokintapaikkojen lähistöjen asukkaat hermostuivat lintujen ulosteisiin katoilla ja pihoilla.

Mies kiisti syyllistyneensä ympäristön pilaamiseen. Hänen mukaansa kyse oli kaurasta, ei roskasta tai liasta.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus myönsi, ettei lintujen ruokkiminen ole rikollista, mutta miehen tuomat kauramäärät ylittivät tavanomaisen ruokinnan määrät. Tuloksena oli epäsiisteyttä ja viihtyisyyden vähenemistä. Miehen toiminta oli tahallista ja hänen on pitänyt tietää menettelynsä seuraukset, toteaa oikeus päätöksessään.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.