Ruotsalaismiljonäärille jättisakot Ahvenanmaalla

Ruotsalaismies sai Maarianhaminassa yli 20 000 euron sakot ajettuaan 67 kilometrin tuntivauhtia 30 km/t:n alueella. Mies on valittanut sakoista.

62-vuotias ruotsalaismiljonääri on saanut 20 500 euron sakot Ahvenanmaalla, kirjoittaa ruotsalainen Expressen-lehti.

Smoolantilaismies ajoi Maarianhaminassa Neptunigatanilla 67 kilometrin tuntivauhtia, kun rajoitus oli 30 kilometriä tunnissa. Mies tuomittiin liikenteen vaarantamisesta 50 päiväsakkoon.

- Tämä on kerrassaan hullua, kommentoi mies sakon suuruutta. Hän on tehnyt valituksen sakoista.

Suomen tuloihin perustuva sakkokäytäntö yllätti hurjastelijan.

- Tälle voi nauraa myöhemmin. Minulla on varaa maksaa sakot, vaikkakin se on suuri summa, mies sanoo.

Miehen mukaan nopeusrajoitus oli myös merkitty huonosti, hän luuli ajaneensa maantiellä. Expressen kehottaakin jutussaan kovaa ajavia yksinkertaisesti välttämään Suomea.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.