Rutiinitarkastus johti törkeän huumerikoksen jäljille – kaksikko välitti tuhansia ekstaasinappeja

Hämeen poliisilaitos on saanut valmiiksi törkeän huumausainerikoksen esitutkinnan.

Huumevyyhti alkoi aueta, kun poliisi pysäytti 25. tammikuuta parikymppisen lahtelaismiehen ajamasta autoa. Hänen hallustaan ja ajoneuvosta löytyi huumausaineita, joiden mies myönsi kuuluneen hänelle.

– Kyse oli ruutininomaisesta liikennetarkastuksesta, tutkinnanjohtaja Pälvi Suokas kertoo MTV Uutisille.

Miehen puhelimesta löytyi lisäksi kuvia huomattavista määristä huumausaineita. Yksi kuvista oli otettu tammikuun alussa miehen äidin asunnolla ja toinen puolestaan kolmekymppisen miehen luona, jonka asunnon avain löytyi myös autoa ajaneen miehen hallusta.

Poliisi teki kotietsinnän kolmekymppisen miehen asunnolle, sieltä takavarikoitiin noin 50 grammaa amfetamiinia ja noin 200 kappaletta ekstaasia. Asunnon haltija myönsi kuulustelussa, että osa näistä huumausaineista on hänen ja osa ajoneuvoa kuljettaneen miehen.

Kolmekymppinen mies myönsi kuulusteluissa saaneensa tammikuun alussa haltuunsa kahdella eri kerralla yhteensä noin 4000 ekstaasi-tablettia, jotka mies oli toimittanut ohjeiden mukaisesti eteenpäin. Ekstaasierien katumyyntiarvo olisi ollut noin 50 000 euroa.

– Ekstaasin osalta kyse on isosta määrästä, siitä voidaan päätellä, että ainetta on liikkeellä. Viimeaikoina on voitu nähdä, että ekstaasin käyttö on selkeästi kasvussa, Suokas arvioi.

Kumpaakin miestä epäillään muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Lisäksi myös toista parikymppistä miestä epäillään huumausainerikoksesta, koska esitutkinnan perusteella hän on ostanut yhdeltä epäillyiltä ekstaasia ja myynyt sitä eteenpäin. 

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.