Ruususen kirjan esitutkintamateriaali julki

Ruususen esitutkintamateriaali

Vanhanen uudisti kuulustelussa vain tutkintapyyntönsä sisällön. Esitutkintamateriaalissa kirjasta on väreillä korostettu ne kohdat joiden Vanhanen katsoo sisältävän eniten loukkaavaa kirjoittelua. Merkintöjä on kymmenillä sivuilla. Kirjan kirjoittaja ja kustantaja puolestaan kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Poliisin juuri julkistama esitutkintamateriaali Vanhanen vs. Ruusunen tapauksessa listaa Susan Ruususen (e. Kuronen) kirjasta ne kohdat, joiden Matti Vanhanen erityisesti katsoo sisältävän loukkaavaa kirjoittelua hänen yksityiselämästään. Kohdat on eritelty kolmeen luokkaan: perhe- ja kotielämä sekä vapaa-aika, sukupuolielämään ja intiimeihin yksityiskohtiin liittyvät asiat sekä yksityiset viestit. Vanhasta ei kutsuttu kuulusteluun laitokselle. Häntä kuultiin puhelimessa, jolloin hän ainoastaan uudisti tekemänsä tutkintapyynnön. Sen pääsisältö on, että kirjassa on oikeudettomasti eli ilman lupaa julkaistu Vanhasen yksityiselämään kuuluvia asioita, joilla ei ole Vanhasen poliittisen aseman kannalta merkitystä vaan kyse on "yleisen uteliaisuuden tyydyttämisestä". Kirjan sisältämiä yksityiskohtia ei olisi saanut julkaista vaan Vanhasen yksityiselämää on tutkintapyynnön mukaan tahallisesti loukattu.

Seksistä ja perhe-elämästä kirjoittaminen loukkasivat eniten

Esitutkintamateriaalin valtaosa koostuu kirjasta, johon Vanhanen on kolmella eri värillä merkinnyt erityisesti loukkaavat kohdat. Niitä ovat kaikki tekstiviestit ja sähköpostit sekä kahdenkeskisten keskustelujen selostamiset. Toinen kokonaisuus, "intiimit yksityiset tapahtumat ja sukupuolielämä" on listattu yhteensä kahdeksalla sivulla. Eniten merkintöjä on luokassa "perhe-elämä ja vapaa-ajan käyttäytyminen", kaikkiaan 19 eri sivulla. Niiden sisältö vaihtelee kodin kuvauksesta lasten mainintaan sekä esimerkiksi ulkoilun kuvauksiin.

Ruusunen kuulusteluissa: Kirjalla ei merkitystä Vanhasen poliittisen toiminnan kannalta

Susan Ruusunen (e. Kuronen) puolestaan kertoo kuulusteluissa, ettei ollut normaalissa olotilassa kirjaa kirjoittaessaan ja että hän katuu kirjaa. Hän myöntää, ettei kysynyt Vanhaselta lupaa julkaisemiseen. Hän kiistää syyllistyneensä rikokseen. Ruusunen kertoo kirjan perustuvan päiväkirjaan ja sanoo Vanhasen tienneen hänen pitävän sellaista. Ruususen mukaan kirjalla ei hänen mielestään ole yhteiskunnallista tai Vanhasen poliittisen toiminnan kannalta merkitystä.Hän kertoo kuulustelussa, ettei kokenut julkaisevansa Vanhasen asioita vaan yhteisiä asioita.Ruusunen kertoo, ettei tiennyt mitä kirja saa sisältää vaan luotti tässä asiassa kustantajaan.

Kustantaja: Vanhanen ei kieltänyt julkaisemista

Kirjan kustantaja Kari Ojala kiistää kuulusteluissa myös syyllistyneensä rikokseen. Hänen mielestään Matti Vanhasen olisi pitänyt ilmoittaa lehdistön välityksellä tai muuten, että hän ei hyväksy kirjaa, kun kirjan tekemisestä julkisuudessa kerrottiin. Lupaa Vanhaselta ei kysytty. Kirjan kansikuvaan lupaa kysyttiin, mutta koska se oli Ruususen oma, valtioneuvoston kansliasta tuli kustantajan mukaan tieto, että sen julkaisua Vanhanen ei vastusta. Ojalan mukaan kirjalla oli yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta Vanhasen poliittisen toiminnan kannalta. Tutkintapyynnön yksilöimiä kirjan kohtia Ojala on kertonut pitävänsä parisuhteen selvittämiseen liittyvinä, Susan Ruususelle (e. Kuronen) tapahtuvina asioina. Ojalan mukaan kirjassa ei ole Vanhasta loukkaavia kohtia. Ojala kiistää loppulausunnossaan Ruususen kuulustelussa esittämän väitteen että tekstiviestit lisättiin kirjaan kustantajan painostuksesta.

Lue kaikki uutiset oikeudenkäynnistä Artikkelit -sivuilta:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.