Satojen suomalaisten tileiltä katosi rahaa haittaohjelman takia

Satojen yksityishenkilöiden ja pienyritysten pankkitileiltä vietiin noin 900 000 euroa haittaohjelman avulla.

Keskusrikospoliisi kertoo tutkineensa laajaa kansainvälistä petosrikoskokonaisuutta, jossa satojen suomalaisten pankkitileiltä onnistuttiin vuosina 2011-2013 siirtämään rahaa haittaohjelman avulla. Haittaohjelma saastutti uhrien tietokoneet ja kalasteli heidän pankkitunnuksiaan, Keskusrikospoliisi kertoo tiedotteessaan.

Tekijöiden tavoittelema hyöty on ollut kaikkiaan noin 2,3 miljoonaa euroa. He onnistuivat saamaan kaikkiaan yhteensä 900 000 euroa, josta puolet on jäänyt kateisiin. 

Keskusrikospoliisin mukaan pankit ovat tapauskohtaisesti korvanneet petoksen uhreille aiheutuneita vahinkoja. Pankit ovat myös tehneet tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa tapauksen selvittämisessä. Myös Viestintäviraston CERT-FI, eli nykyinen Kyberturvallisuuskeskus on ollut mukana asian tutkinnassa.

Tapauksen tutkintaa on tehty kansainvälisessä tutkintaryhmässä useiden maiden sekä Eurojustin ja Europolin kanssa. 

Osa Suomeen kohdistuneiden petosten tutkinnasta on valmistunut ja näiltä osin asia on siirretty syyttäjälle, joka on nostanut syytteen törkeästä petoksesta. Rangaistusta vaaditaan kahdelle vangittuna olevalle henkilölle. Lisäksi syytettynä on kolmas henkilö törkeästä rahanpesusta.

Tapausta käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa ensi viikolla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.