Siwan ryöstö epäonnistui Porissa – tunnistatko näitä miehiä?

Poliisi etsii kahta miestä, jotka yrittivät ryöstää kaupan Porissa lauantaina.

Naamioitunut kaksikko vaati rahoja Musantien Siwan kassasta kello 8.23 lauantaiaamuna. Kassahenkilö sai toisen myyjän avustuksella ryöstäjät kuitenkin poistumaan kaupasta tyhjin käsin.

Silminnäkijän mukaan tekijät poistuivat paikalta valkoisella maastoautolla, joka oli ilmeisesti anastettu yöllä Porin Lautapojantien pysäköintialueelta. Sama Jeep-maasturi löytyi myöhemmin Porin Rajalantieltä.

Tekijöitä kuvaillaan nuorenoloisiksi. Toisella oli yllään musta huppari tai haalarit, hihoissa kaksi ohutta valkoista raitaa ja niiden välissä jotakin punaista, ilmeisesti tekstiä. Toisella oli musta huppari, jonka huppuosan keskellä noin kymmenen sentin levyinen valkoinen raita niskasta otsaosaan.

Tekijät olivat keskikokoisia ja jälkimmäiseen vaatetukseen pukeutunut toista hintelämpi.

Lähde: Poliisin tiedote

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.