SK: Lenkkeilijätytön surmasta luetaan syytteet juhannuksen jälkeen

Käräjäoikeus käsittelee Porin seudulla viime talvena tapahtuneen opiskelijatytön henkirikosjutun juhannuksen jälkeen, kertoo Satakunnan Kansa.

Käsittelyyn on alustavasti varattu kaksi päivää.   

Satakunnan Kansan mukaan syyttäjä Kalle Kulmala sai esitutkintapaketin käsiinsä maanantaina. Kulmala ei halua vielä kertoa, nostaako hän syytteen murhasta vai taposta.  

Käräjäoikeus vangitsi helsinkiläismiehen helmikuussa alun perin todennäköisin syin taposta epäiltynä. Syyttäjän ja tutkinnanjohtajan yhteisellä päätöksellä rikosnimike muuttui kuitenkin murhaksi.  

Epäilty henkirikos paljastui helmikuussa, kun naisen ruumis löytyi Kokemäellä palaneen rakennuksen raunioista. Myöhemmin selvisi, että kuollut oli Porissa juoksulenkille lähtenyt opiskelijatyttö.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.