SS: Isä kalautti tyttäriensä päät yhteen

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut isän tyttäriensä pahoinpitelystä sakkoihin, kertoo Savon Sanomat.

Pahoinpitely sai alkunsa tyttöjen riidasta. Tytöt nahistelivat kotinsa tuulikaapissa vuonna 2007, kun vuonna 1970 syntynyt isä suuttui riitelyyn, otti molempia tyttöjä kiinni tukasta ja kolautti heidän päänsä yhteen riitelyn lopettamiseksi. Tytöille aiheutui teosta kipua ja vanhemmalle tytölle tuli otsaan ja nenään mustelmat.

Isä oli lisäksi antanut tytöille luunappeja ja tukistanut heitä.

Isä kiistää lyöneensä lasten päät yhteen.

Kuopion Yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikan lausuntojen mukaan vuonna 2001 ja 2002 syntyneiden tyttöjen kertomus päiden yhteen lyömisestä pitää paikkaansa.

Isä joutuu maksamaan korvauksia kivusta ja särystä vanhemmalle tytölleen 700 euroa ja nuoremmalle 600 euroa. Sakkorangaistus, 50 päiväsakkoa, vie mieheltä 1050 euroa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.