SS: Mikkelistä löytyi muoviin kääritty ruumis – tutkitaan nyt murhana

Mikkelistä marraskuussa maastosta löytynyt ruumis oli kääritty muoviin, kertoo Savon Sanomat. 

Ilmoituksen Mikkelin keskustasta löytyneestä ruumiista teki poliisille sivullinen ihminen marraskuun alkupuolella. Poliisi vahvisti tuolloin ruumiin löytymisen, mutta ei kertonut tapauksesta muuta.

Poliisi otti pian vainajan löytymisen jälkeen kiinni kaksi miestä henkirikoksesta epäiltynä. Poliisi tutki tuolloin tapausta tappona. Mies oli ilmoitettu kadonneeksi ja surmattu jo loppukesästä.

Savon Sanomat kertoo, että mies oli surmattu yksityisasunnossa katoamisiltanaan. Poliisi ei ole kertonut murhatapaa.

Savon Sanomien mukaan poliisi on nyt vaihtanut rikosnimikkeen tapon sijasta murhaksi. Rikosnimike vaihdettiin, kun tekotapa vahvistui tutkinnan aikana tarkoitukselliseksi ja poikkeuksellisen raa'aksi.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.