SS: Omakotitalon ikkunaan ampuneelle tuomio – paikalla oli lapsia

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut omakotitalon ikkunaan viime kesänä ampuneen miehen 1,5 vuodeksi ehdolliseen vankeuteen, kertoo Savon Sanomat. Talossa oli lapsia tekoaikaan.

48-vuotias siilinjärveläinen sai tuomion muun muassa vaaran aiheuttamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vahingonteosta.

Mies ampui elokuun alussa Siilinjärvellä pienoiskiväärillä tuttavaperheen taloa ja osui ikkunaan ja autonrenkaaseen. Talossa olivat sisällä 12- ja 16-vuotiaat pojat, jotka havaitsivat auton poistuvan paikalta.

Mies pakeni paikalta juovuksissa autolla välittämättä poliisin pysähdysmerkeistä ja törmäsi lopulta poliisiauton kylkeen ja liikenteenjakajaan. Alkometri osoitti 2,6 promillen lukemia. Autosta heitettiin pienoiskivääri ulos ajon aikana.

Tästä reilun kuukauden kuluttua mies poltti Savon Sanomien mukaan perikunnan saunan ja liiterin Kaavilla. Perikunnassa oli osakkaana tuttavaperheen rouva.

Mies määrättiin maksamaan tuttavaperheelle 1 000 euroa korvausta kärsimyksestä ja perikunnalle reilu 10 000 euroa vahingonkorvausta, lehti kertoo.

Lehden mukaan käräjäoikeus hylkäsi syytteen oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta ja vainoamisesta. 

Savon Sanomien mukaan poliisi oli takavarikoinut mieheltä aseita, mikä oli tapahtumien taustalla.

Jo elokuussa poliisi arvioi, että miehen motiivina saattoi olla kosto ampumarikokseen liittyvästä ilmiannosta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.