Suomi mukana laajassa lapsiporno-operaatiossa – ”On ihan varmaa, että esiin tulee suomalaisnimiä”

Keskusrikospoliisi uskoo, että Suomessa paljastuu lähiaikoina useita uusia pedofiliatapauksia, kun Euroopan-laajuinen lapsipornotutkinta etenee.

Euroopan poliisijärjestö Europol kertoi toissapäivänä, että kaikkiaan 75 ihmistä 28 maassa on pidätetty epäiltynä lapsipornon levittämisestä.

Vastapaljastuneen pedofiiliringin tutkinta jatkuu edelleen, ja lisää pidätyksiä on luvassa.

Myös Suomi on mukana operaatiossa.

– Jos ja kun tutkinnassa paljastuu suomalaisia rikoksesta epäiltyjä, me saamme Europolin kautta niistä kaikki tiedot. Jos edellytykset täyttyvät, käynnistämme esitutkinnan. Kun selviää, mistä päin Suomea epäillyt ovat, paikallispoliisit jatkavat esitutkintaa epäiltyjen asuinalueiden poliisipiireissä. Siellä toteutetaan myös mahdolliset tuomioistuinkäsittelyt, Keskusrikospoliisin rikoskomisario Sari Sarani kertoo.

Saranin mukaan ketään suomalaista ei ole vielä pidätetty eikä otettu kiinni eurooppalaisen operaation yhteydessä. Hänen mukaansa on kuitenkin aivan varmaa, että myös suomalaisnimiä paljastuu tutkinnan aikana.

– Suomessa on ihan yhtä paljon pedofiilejä kuin muuallakin maailmassa; lähes jokaikisessä vastaavassa tutkinnassa epäiltyjä on löytynyt myös Suomesta. Odotamme nyt useitakin tapauksia.

Sarani kertoo, että Suomeen tulee kansainvälisen poliisitoiminnan kautta viikoittain jopa 5–50 ilmoitusta suomalaisista, jotka ovat ladanneet tai välittäneet laitonta materiaalia netissä.

– Puhutaan internetissä ja TOR-verkossa liikkuvasta CAM-materiaalista (Child Abuse Material), ja sitä tulee ja menee Suomesta yhtä lailla kuin muistakin maista. Olemme siis tässä bisneksessä valitettavasti hyvinkin mukana. Materiaalin liikkumisen takia ei ole kuitenkaan vaikea paikantaa ihmisiä, jotka tätä törkyä harrastavat, Sarani toteaa.

Uhrien joukossa jopa pikkulapsia

Operaatio Päivänvalona tunnettu Euroopan-laajuinen tutkinta sai alkunsa viime vuonna, kun Europol sai Sveitsin poliisilta tietoja verkostosta, joka käytti lapsia hyväkseen.

Europol ei kertonut, missä maissa pidätyksiä tehtiin, mutta Italian poliisin mukaan useat pidätetyistä olivat poliisille ennestään tuntemattomia, joita ei ollut koskaan epäilty mistään.  

Uhrien joukossa oli jopa alle puolitoistavuotiaita pikkulapsia.

Moni pedofiili jää paljastumatta

Ongelman koko laajuutta Suomessa voi Saranin mukaan vain arvailla.

– Asiasta ei ole tehty tutkimusta, mutta yhteistyöfoorumeissa muiden maiden poliisiviranomaisten kanssa on arveltu, että ihmiskunnasta 1–2 prosenttia on taipuvaista pedofiliaan. On havaittu myös esimerkiksi se, että tummaihoiset ovat hirveän harvoin tässä hommassa mukana millään tavalla. Havainnot ovat siis kuitenkin vain poliisitoiminnassa esille tulleita mutu-juttuja eivätkä tutkittua tietoa.

– Toisaalta sen perusteella, miten paljon materiaalia liikkuu tietoverkoissa, vähintään prosentti myös suomalaisista on pedofiliaan taipuvaisia tai se kiinnostaa heitä. 

Sarani kertoo, että kaikki ne, jotka käsittelevät, seuraavat tai välittävät lapsipornoon liittyvää materiaalia, eivät välttämättä käytä lapsia hyväksi todellisessa elämässä.

– Mutta myös sellaisia tapauksia paljastuu Suomessakin yllättävän paljon. On toisaalta hyvin vaikea sanoa, miten paljon jää paljastumatta. 

– Selvitimme toissa vuonna materiaalin liikkeiden perusteella 30 niin sanotusti pahinta suomalaista pedofiilia. Huolestuttavaa on se, että suurin osa heistä ei ollut tullut koskaan poliisin tietoon mitenkään. Erityisen huolestuttavaa on se, että jotkut heistä työskentelivät lasten parissa ja heillä oli tosiasiallinen mahdollisuus käyttää joko omaa tai jonkun toisen lasta hyväkseen. Ongelman kitkemiseksi olisi hirveästi työtä, Sarani toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.