Supo antoi potkut poliisille autoseksistä

Suojelupoliisi on erottanut virka-autossaan ja virka-ajalla seksiä harrastaneen poliisin.

Asian vahvisti STT:lle Supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara.

Poliisin potkuista uutisoi maanantai-iltana Suomen Kuvalehti.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen joulukuussa sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Supon kenttävalvonnassa työskennellyt 35-vuotias mies myönsi oikeudessa seksin virka-autossa ja työpäivän aikana lepotauoilla. Hänestä lepotauot eivät kuitenkaan olleet virka-aikaa.

Käräjäoikeuden mukaan mies oli kuitenkin rikkonut poliisilain ja valtion virkamieslain mukaista virkavelvollisuutta.

Suomen Kuvalehden mukaan mies ei valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. Tuomittu poliisi siirrettiin Supossa toisiin tehtäviin jo ennen potkuja tapahtuman paljastuttua.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.