Supon todistajat saivat salata Trevoc-kertomuksensa kevyin perustein

Kaikki kolme maanantaina oikeudessa kuultua suojelupoliisin työntekijää halusi ja sai salata Trevoc-kertomuksensa. Oikeus suostui salailuun, vaikka kaikkien kolmen kertomukset ovat esitutkinnassa käytännössä kokonaan julkisia.

Trevoc-vyyhdissä oli 22. käsittelypäivä. 

Ensimmäisenä saliin saapui supon insinööri Pekka Rissanen, joka ilmoitti ettei halua kertoa Trevocin hankintaprosessista julkisesti, koska siinä saattaisi tulla esiin hänen mielestään salattavaa asiaa. Oikeus poistikin tuota pikaa yleisön salista.

Ristiriitaisesti Rissasen kertomus hankinnoista on kuitenkin lähes kokonaan julkinen esitutkinnassa. Oikeus ei tarkemmin pohtinut salassapitoa, vaan antoi todistajan käytännössä itse päättää siitä.

Esitutkinnassa Rissanen kertoi supon tehneen vertailuja loppukesästä tai alkusyksystä 2010 ja päätyneen Trevocin laitteisiin. Supo hankki laitteita yli 225000 eurolla joulukuusta 2010 lokakuuhun 2013.

Rissanen kertoi esitutkinnassa olleensa tekemisissä Trevocin Pasi Pataman kanssa.

Esitutkinnan mukaan Rissanen tunsi Aarnion, mutta tämä ei erityisemmin markkinoinut laitteita supolle. Rissasen mukaan supo oli selvittänyt Trevocin taustat, mutta kaupparekisteristä ei ollut havaittu tietoa Instian antamasta vaihtovelkakirjalainasta.

”Aarnio pyrki edesauttamaan”

Vastavakoilusta vastannut osastopäällikkö Harri Sarvanto korosti sitä, että teknologia on yksi tapa hankkia tietoa. Sarvanto kuvasi Aarniota värikkääksi persoonaksi, joka on viime vuosina ollut paljon julkisuudessa.

- Olen tavannut häntä viranomaisena sattumanvaraisesti joskus. Olen vaihtanut yleisiä kuulumisia asioista.

- Kun olen tavannut Aarnion, hän on maininnut, että on pyrkinyt edesauttamaan siinä, että Helsingin poliisi hankkisi Trevocin tuotteita, Sarvanto kertoi.

Juuri ennen kuin istunto julistettiin salaiseksi, supon Sarvanto ehti korostaa miten yhteiskunta rakentuu julkisuudelle.

Sarvanto kertoi poliisikuulustelussa, ettei Trevoc kertonut vaihtovelkakirjalainasta, kun puitesopimusta tehtiin.

Heti salaiseksi

Kolmantena supon todistajana kuultiin suunnittelija Sakari Pesosta. Hän ei istunut edes normaalilla todistajan paikalla, vaan yleisölehterin alla piilossa.

Esitutkinnan mukaan hän työskenteli suojelupoliisin salaisessa valvomossa ja toimi tietokonejärjestelmien parissa. Käsittely meni salaiseksi saman tien miehen pyynnöstä.

Esitutkinnassa Pesosen kertomus on käytännössä kokonaan julkinen.

Siinä hän kertoo joistain ongelmista Trevocin toimittamassa järjestelmässä. Pesonen löysi ohjelmasta myös aukon, jota kautta ulkopuolinen olisi voinut päästä ohjelmaan käsiksi, jos ohjelmassa olisi ollut internet-yhteys. Sellaista siinä ei kuitenkaan ollut.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.