Syyte: 40-vuotias mies murhasi vaimonsa - iski veitsellä 27 kertaa

Syyttäjä vaatii 40-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeutta vaimonsa murhasta. Henkirikos tapahtui rivitaloasunnossa toukokuussa Espoon Mankkaalla.

Syyttäjän mukaan 40-vuotias Norsunluurannikolta kotoisin oleva mies murhasi vaimonsa erittäin raa´alla ja julmalla tavalla. Mies oli iskenyt vaimoaan makuuhuoneessa veitsellä eri puolille päätä, kaulaa ja ylävartaloa yhteensä 27 kertaa. Osa iskuista tehtiin naisen maatessa sängyssä.

- Teko osoittaa erityistä raakuutta ja julmuutta, ja se on tehty päättäväisesti tappamistarkoituksessa. Nainen on yrittänyt torjua iskuja, kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi sanoi Espoon käräjäoikeudessa, jossa jutun käsittely alkoi tänään aamulla.

Syyttäjä sanoi, että vaimon elämä lopetettiin teloitustyyliin leikkaamalla halki tämän selkäydin. Murhasta syytetty mies on isokokoinen ja lihaksikas, entinen kansallisen maajoukkueen karateka. 

- Uhri oli 160-senttinen nainen, jonka puolustautumismahdollisuudet olivat fyysisesti olemattomat. 

Syyttäjä totesi, että perheessä on ollut väkivaltaepäilyjä ja uhrin huonovointisuuttä jo vuoden ajan ennen tekoa. Vaimo oli ollut välillä myös turvakodissa. 

Motiivina mustasukkaisuus

Syyttäjän mukaan teon motiivina oli mustasukkaisuus. 

- Pariskunnalla oli ollut yhteinen koti-ilta, jonka aikana miehen mustasukkaisuusepäilyt tulivat ilmi. 

Syyttäjän mukaan mies yritti tappaa myös itsensä. 

Mies myöntää aiheuttaneensa teräaseella vaimonsa kuoleman. Puolustuksen mukaan kyseessä on kuitenkin tappo, ei murha. 

Syyttäjä vaatii 40-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeutta murhasta.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.