Syytetyn selitys: ”Veitsi meni kaulalle vahingossa väärinpäin”

- Tarkoituksena oli vain selvittää kuinka terävä veitsi oli, 47-vuotias mies kertoi käräjäoikeudessa. Oikeus joutui selvittämään, oliko uhrin kaulaansa saama viiden sentin viilto vahinko vai tahallinen teko kuten syyttäjä väitti. 47-vuotiasta syytettiin törkeästä pahoinpitelystä.

Tapahtumat sattuivat toukokuussa 2013 asuntolassa Helsingin Mäkelänkadulla. Yhdessä asuvat miehet olivat nauttineet alkoholia melko lailla. Viillon saanut uhri oli puhaltanut sairaalassa 2,4 promillea.

Vanhat kaverit

Kyse oli ystävyksistä, jotka olivat tunteneet Kalliosta 1970-luvun kouluajoista lähtien.

Miesten kertoman mukaan mitään riitaa ei ollut.

Syytetty ja uhri kertoivat oikeudessa samalla tavalla. 47-vuotias oli ottanut esiin linkkuveitsen ja kokeillut sitä ensin omaan sormeensa aiheuttaen haavan. Tämän jälkeen 47-vuotiaan oli kertomansa mukaan tarkoitus pilailla ja laittaa veitsi ystävänsä kaulalle tylsä hamarapuoli kohti ihoa. Veitsi meni kuitenkin kaulalle vahingossa väärinpäin. Ystävä oli sanonut ”älä viitsi” ja veti päätään taaksepäin, jolloin viiden sentin haava syntyi.

Sairaalan lausunnon mukaan haava oli vakava, mutta pinnallinen.

Hätäkeskuspuhelu

47-vuotias soitti heti ambulanssin, mutta hätäkeskuspuhelussa 47-vuotias kertoi viiltäneensä haavan suutuspäissään, mutta silti vahingossa. Puhelussa uhri kertoi myös vahingosta.

Oikeus totesi, että 47-vuotias oli jo kokeillut veitsen terävyyttä sormeensa, joten enää ei ollut järkevää motiivia kokeilla veistä ystävän kaulaa vasten.

Oikeus ihmetteli myös sitä, että miksi uhri olisi vetänyt päänsä pois, jos olisi tiennyt tai luullut kaulalla olevan veitsen tylsän puolen.

Käräjäoikeus katsoi tapahtumat impulsiivisiksi, mutta mikään ei tukenut sitä, että haava olisi aiheutunut pään vetämisestä taaksepäin.

Oikeus totesi 47-vuotiaan laittaneen veitsen ystävänsä kaulalle ja hänen täytyi myös ymmärtää tekonsa mahdolliset hengenvaaralliset seuraukset. Kyse ei ollut tapaturmasta tai vahingosta.

Törkeä vai tavallinen?

47-vuotiasta syytettiin törkeästä pahoinpitelystä, mutta oikeus katsoi sinänsä suunnittelemattoman teon tavalliseksi pahoinpitelyksi, vaikka vamma veitsellä aiheutettiin.

Oikeus päätyi vankeusrangaistukseen, mutta vielä piti miettiä olisiko se ehdoton vai ehdollinen.

Ehdottoman puolesta puhui se, että 47-vuotias oli aiemmin tuomittu neljästi vankeusrangaistukseen. Edellisestä rikoksesta oli kuitenkin kulunut viisi vuotta, joten oikeus päätyi tapauksen luonnekin huomioonottaen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Mitään korvauksia ei määrätty, koska ystävä ei sellaisia vaatinut. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.