Syyttäjä ei usko sattumaan – puhelintiedot paljastavat Pasilan miehen

– Yksi tai kaksi osumaa voisi olla sattumaa, mutta näin moni ei, syyttäjä Pihla Keto-Huovinen sanoi.

Syyttäjät vyöryttivät perjantaina oikeussalissa kymmenittäin paikannustietoja eri puhelimista.

Oikeudenkäynti jatkui kahdettatoista päivää Helsingin käräjäoikeudessa. Kaikkiaan juttuun on varattu noin sata päivää. Huumepoliisin ex-päällikköä Jari Aarniota syytetään törkeistä huumausainerikoksista.

Syyttäjien mukaan Aarnio oli huumekauppaa järjestellyt Pasilan mies. Telepaikannustietoja esittämällä syyttäjät pyrkivät osoittamaan kuinka Aarnion virkapuhelin linkkautui huumejutussa paljastuneisiin esimaksettuihin liittymiin.

Sellaiset paikannukset, joissa Aarnion virkapuhelin ja Pasilan miehen puhelimet olisivat samassa tukiasemassa, ovat harvassa. Tyypillisesti syyttäjät esittivät alla olevassa kuvassa näkyviä paikannuksia. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

 

Siinä Aarnion virkapuhelin on paikantunut 1. elokuuta 2013 kello 15:32 Köydenpunojakadulla olevaan tukiasemaan ja myöhemmin kello 15.58 Kehä III:n ja Hämeenlinnantien risteyksen nurkille. Yksi Pasilan miehen puhelimista paikantui Meilahteen kello 15.46.

Syyttäjien tulkinta tästä on, että puhelin on ollut keskustasta pohjoisen suuntaan autoa ajavalla Aarniolla.

Aarnion puolustuksen mukaan paikannustiedoista ei voi tehdä tuollaista johtopäätöstä. Mikään ei osoita, että puhelin on ollut Aarniolla. Laite on voinut hyvin olla Meilahdessa liikkuneella toisella huumepoliisilla.

Määrä ratkaisee

Syyttäjät esittivät perjantainakin muutamia kymmeniä tällaisia paikannuksia, eikä kyse voi heidän mukaansa olla sattumasta.

– Sitten kun niitä on paljon, voidaan tehdä johtopäätöksiä, syyttäjä Antti Sundberg sanoi. Syyttäjien mukaan Aarnio oli Pasilan mies.

Aarnion mukaan mitään Pasilan miestä ei edes ole olemassa, vaan kyse on huumepoliisin rikostiedustelussa käyttämistä puhelimista.

Yhden Pasilan miehen liittymän sim-kortin kanta löytyi kiinniotettaessa marraskuussa 2013 Aarnion taskusta. Aarnio ei halunnut julkisesti selittää siihen syytä, vaan vaati käsittelyn salaiseksi.

Kiistaa teletiedoista

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi kritisoi perjantaina taas sitä, että puolustus ei ole saanut kaikkia teletietoja käyttöönsä.

Vasta muutama viikko sitten puolustus sai paikannustiedot Aarnion virkapuhelimesta. Puolustus on pyytänyt kaikkia tietoja myös Pasilan miehen puhelimista, muttei ole käsityksensä mukaan niitä saanut.

Puolustus on epäillyt, että krp:n tutkinnassa on etsitty vain yhtäläisyyksiä, eikä huomioitu lainkaan sitä että tiedoista voi löytyä Aarniota tukevia seikkoja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.