Syyttäjä epäiltyjen rekisteristä: "Valvomattomuus oli totaalista"

Kolmelle poliisihallinnon virkamiehelle luettiin syytteet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun poliisin epäiltyjen rekisteriin liittyvän jutun pääkäsittely alkoi keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.

Kolme poliisihallinnon virkamiessyytettyä kiisti syytteet.

Valtiosyyttäjä Jarmo Hirvosen mukaan poliisin epäiltyjen rekisteriin päätyi tietoja liian laajasti. Sinne kirjattiin tietoja, joilla ei ollut yhteyttä rikoksiin.

- Valvomattomuus oli totaalista, Hirvonen sanoi.

Hirvosen mukaan eprin valvonta, kouluttaminen, suunnittelu ja laiminlyötiin laiminlyötiin.

Mikä epri?

Epäiltyjen rekisteri on poliisin työkalu järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Lain mukaan sinne voidaan merkitä tietoja rikoksesta epäillyistä ja myötävaikuttajista. 

Rekisteri on myös täysin salainen. Kansalaisella ei ole oikeutta tarkistaa, onko hänestä tehty merkintää rekisteriin tai onko sinne laitettu tieto oikea.

- Vastuu valtakunnallisen rekisterin laillisuudesta ei voi olla ylikonstaapeli- tai komisariotasolla, syyttäjä Hirvonen totesi.

Hirvosen mukaan jutussa on systeemivirheen piirteitä. - Asiat eivät ole olleet kunnossa.

Syyttäjän mielestä vastaajat ovat olleet sellaisissa tehtävissä, että he ovat olleet vastuussa tilanteesta. - Heidän olisi pitänyt reagoida.

Kiistot

Kaikki kolme kiistivät syytteet.

- Kiistämme syytteen maalaisjärjen vastaisena, krp:ssä työskentelevän poliisin avustaja Petteri Sotamaa sanoi. - Rikostorjuntaan ja -tiedusteluun kohdistuu juuri nyt paljon suurempia huolia kuin tämä juttu.

Sotamaan mukaan vieläkään ei tiedetä onko eprissä virheitä.

Asianajaja Mikko Salo piti päämiestään syyttömänä. - Hän ei ole rikkonut mitään ohjeita tai määräyksiä. Eprin valvonta ei ole kuulunut hänen tehtäviinsä.

Asianajaja Riitta Leppiniemi huomautti, että hänen päämiehellään ei ollut edes epri-oikeuksia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.