Syyttäjä kertasi hyytäviä syytteitä: Aarnio valjasti liivijengiläiset uhkaamaan tappamisella

Jari Aarnion huume- ja virkarikosoikeudenkäynti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa syyttäjien loppulausunnolla. Syyttäjien oli määrä käydä oma yhteenvetonsa jutusta läpi eilisen aikana, mutta se ei onnistunut.

Aamulla salissa on käyty läpi syytekohtia, joissa Aarniota epäillään niin sanotun tynnyrijutun tutkinnan sotkemisesta. Tältä osin Aarniota syytetään muun muassa oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta ja törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä.

Syyttäjän mukaan Aarnio uhkaili tynnyrijutussa alunperin tuomittua Peter Fagerholmia, jotta tämä ei kertoisi Aarnion yhteistyökumppaneiden nimiä tulevassa oikeudenkäynnissä. Uhkailu tapahtui vuoden 2012 syyspuolella.

Käytännössä Vantaan vankilassa krp:n tutkintavankina istunutta miestä uhkailtiin asianajansa kautta. Kaksi United Brotherhood -järjestöön kuulunutta miestä oli mennyt asianajajan toimistolle ja kertonut, että Fagerholm tapetaan, jos hän ei muuta kertomustaan oikeudessa.

Isokokoiset miehet olivat uhanneet perheellistä Fagerholmia myös insestihuhujen levittämisellä. Miehet varmistivat parin päivän päästä, että viesti oli varmasti mennyt perille Fagerholmille vankilaan. 

Uhkausta tehostettiin syyttäjien mukaan samaan aikaan siten, että Fagerholmin naapuriselliin siirrettiin United Brotherhood -järjestöön kuulunut mies.

Loppulausunnossaan syyttäjä todisti tapahtumien kulkua muun muassa todistajien kertomuksiin vedoten. Vantaan vankilasta vahvistettiin, että UB:n jäsen oli siirretty Vantaalle suorittamaan vankeusrangaistustaan nimenomaan Helsingin huumepoliisin pyynnöstä. Se oli todistajan mukaan poikkeuksellista, koska Vantaan vankila on tutkintavankila.

Lisäksi UB:n johtohahmo Keijo Vilhunen kertoi poliisin esitutkinnassa, että Aarnio oli pyytänyt häneltä apua siihen, että Fagerholm muuttaa kertomustaan. Myöhemmin oikeudessa Vilhunen on kumonnut kaiken esitutkinnassa kertomansa.

Aarnio kiistää kaikki syytteet

Epäilyt törkeästä todistusaineiston vääristelystä taas liittyvät siihen, että syyttäjän mukaan Aarnio yritti lavastaa samaisen UB-jengiläisen Pasilan mieheksi.

Syyttäjien mukaan Aarnio oli kysellyt vuoden 2012 alussa Vilhuselta, ketä rikollisia asuisi Helsingin Pasilan alueella. Vilhunen mainitsi saman miehen, joka myöhemmin siirrettiin Vantaan vankilaan Fagerholmin uhkaksi.

Aarnio ryhtyi lavastamaan jengiläistä Pasilan mieheksi. Hänet ilmoitettiin mahdolliseksi tekijäksi krp:lle ja Aarnio lavasti helmikuun lopussa kaksi tapaamista Vilhusen ja Pasilan miehen käyttämän liittymän avulla.

Miehen itsensä mukaan tapaamiset Vilhusen kanssa olivat "jonninjoutavia" ja hän ihmetteli niitä, koska ei ollut enää väleissä Vilhusen kanssa. Esitutkinnassa, ei enää oikeudessa, Vilhunen kertoi, että hän järjesti kaksi tapaamista Shellille Aarnion pyynnöstä.

Jengiläistä oli syyttäjän mukaan yritetty myöhemmin lavastaa myös siten, että Vilhunen olisi Aarnion pyynnöstä kätkenyt Pasilan miehen puhelimen UB:n kerhotilaan Turussa, josta se poliisietsinnässä löytyi.

- Vilhunen oli laittanut kertomuksensa mukaan kännykän terassilaudoituksen alle. Kun lavastettava mies otettiin myöhemmin kiinni, Aarnion alainen laittoi kotietsinnän kerhotiloille, syyttäjä sanoi oikeudessa.

Aarnio itse kiistää nämä, kuten muutkin syytteet jyrkästi. Syyttäjä vaatii Aarniolle 13 vuoden vankeusrangaistusta törkeistä huumausaine- ja virkarikoksista.

Tästä Aarnio-jutussa on kyse - katso MTV Uutisten jutut tiistailta 8. maaliskuuta 2016: 



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.