Syyttäjä: Nämä yhdeksän kohtaa tekevät Auerista syyllisen

Syyttäjän mielestä Anneli Auer on syyllinen miehensä Jukka S. Lahden murhaan, koska kenenkään muun ei voi todistaa olleen talossa surman aikaan.

Tänään Vaasan hovioikeudessa antamassaan loppulausunnossa jutun syyttäjä Kalle Kulmala kävi läpi yhdeksän kohtaa, jotka tekevät Auerin kertomuksen ulkopuolisesta tekijästä epäuskottavaksi.

1) Tyttären ja pojan kertomukset ovat yhteensopimattomia

Ensimmäinen ristiriita on siinä, että kun tytär on mennyt oviaukkoon katsomaan, hän ei ole havainnut ulkopuolista tekijää, vaikka tekijä on Auerin mukaan tullut heti sisään.

Toisellakaan käyntikerralla tytär ei nähnyt mitään. Meidän käsityksemme mukaan tytön olisi ainakin tässä kohtaa pitänyt aivan ehdottomasti nähdä ulkopuolinen tekijä.

Kylpyhuoneeseenkaan ei kukaan ole voinut mennä, koska Lahti makasi edessä. Kumpikaan lapsista ei ole kuullut kamppailun ääniä, joita Auer on kertonut kuulleen puhelimeen asti.

2) Hätäpuhelutallenteesta ei kuulu ulkopuolista tekijää

Tallenteelta ei kuulu mitään, mitä sieltä pitäisi kuulua- Tämän on todennut oikeudessa kuultu äänitutkija, joka on kuunnellut satoja nauhoja, joille on tallentunut väkivaltarikos.

Nauha kertoo myös Auerin hyvin erikoisesta suhtautumisesta lapsiinsa, jos joku ulkopuolinen olisi ollut talossa. Hän ei ole halunnut saada lapsia turvaan. 

Auer reagoi esimerkiksi tyttärensä kirkaisuun sanomalla, että älä hei itke siellä. Tämän perusteella Auer on tiennyt, ettei makuuhuoneessa ole ollut mitään vaaraa. 

3) Tekijän käytettävissä ollut aika 

Jukka Lahtea ei ole voitu tappaa siinä ajassa kuin Auer väittää. Iskut eivät ole voineet tapahtua noin minuutin ajassa. Teon on täytynyt kestää ainakin 15-20 minuuttia. Perusteluja tälle ovat muun muassa torjuntavammat Lahden käsissä eli tekoja on vastusteltu. Oikeuslääkärin mukaan Lahti on maannut sängyssä verta vuotavana ainakin 10 minuuttia.

Meidän käsityksemme mukaan teko on tapahtunut kahdessa vaiheessa, ensin on lyöty veitsellä ja  mahdollisesti puuklapilla. Todennäköisesti isku päähän on aiheuttanut tajuttomuuden.

Toisessa vaiheessa voimakkaat iskut päähän tappoivat Lahden. Uhrin ympärillä veri oli jo kuivanut siinä kohtaa, kun iskut päähän annettiin.

4) Poliisikoiratoiminta

Poliisikoiratoiminnalla on varmistettu, että kukaan ei ole kulkenut tontilta pois. Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen tekijä ja tämä olisi kuullut, että Auer soittaa hätäpuhelua, tuskin hän olisi kävellyt suoraan kadulle.

Poistumissuunta olisi ollut todennäköisesti puiston pimeyteen, mutta kukaan ei ole poistunut takarajalta puiston suuntaan.

5) Lavastusasia

Tekopaikalta löytyy useita jälkiä, jotka näyttävät päällisin puolin ulkopuolisen tekijän jättämiä. Ne eivät kuitenkaan ole sitä, miltä ne näyttävät.

Lattialla on ollut esimerkiksi yksittäisiä jalanjälkiä, mutta ei meno- tai paluujälkiä. Verijälkiä on terassilla lasinsirujen alla, eli ne on tehty ennen lasin rikkomista.

Auerin paidassa pitäisi myös olla lasia, mutta sitä ei löydetty. Lasia olisi pitänyt lentää Auerin päälle, kun ulkopuolinen tekijä rikkoi ikkunan.

6) Väitetty kamppailun sijainti 

Uhri ja tekijä eivät ole voineet kamppailla Auerin kertomalla alueella, koska alue oli täynnä lasinsiruja. Uhrilla ei ollut lainkaan haavoja jaloissa, joten kertomus ei voi pitää paikkaansa. Lattiassa ja seinässä olisi pitänyt olla enemmän jälkiä.

7) Ruskeankirjavat kuidut 

Määrän perusteella lähde ei voi olla ulkopuolinen tekijä. Niitä on taltioitu erikoisista paikoista, kuten kurakintaista ja tyynyliinasta. Kuidut viittaavat pidempiaikaisiin tapahtumiin ja siihen, että kangas on ollut peräisin talosta. 

8) Ulkopuoliseen tekijään viittaavia todisteita tai löydöksiä ei ole tullut 

Jos Aueria uskoo, tappelun jälkien olisi pitänyt olla isompia. Tutkinta on ollut aivan poikkeuksellinen ja senkään aikana ei ole mitään tullutesiin. Konkreettista epäilyä muista tekijöistä ei ole.

9) Tyttären tarina

Tyttären tarina on virheellinen, eikä se voi pitää paikkaansa. Kun katsotaan tarinan muita osia, ne eivät sovi yhteen.

Tyttären kertomus poistuvasta hahmosta on epämääräinen, hän kertoo tummasta hahmosta. Kertomus hahmosta poikkeaa täysin muista tyttären kertomuksista, se on aivan eri tavalla kerrottu.

Auer on kertonut jo hätäpuhelun aikana muun muassa ulkopuolisen tekijän tuntomerkit ja tytär viittasi näihin kertomuksiin myöhemmin. Auerin toimilla ja kertomuksilla tyttö alkoi uskoa ulkopuoliseen tekijään. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.