Syyttäjä vaatii naisnäyttelijälle kovempaa tuomiota

Syyttäjä valittaa Oulun kaupunginteatterissa työskentelevän naisnäyttelijän tuomiosta. Syyttäjä katsoo, että tuomio on yleisen käytännön mukaan liian alhainen. Myös teon tahallisuus tullaan puimaan uudelleen hovioikeudessa.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi eilen naisnäyttelijän neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä vammantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan käräjäoikeuden tuomion olisi pitänyt olla vuosi vankeutta.

Syyttäjän mukaan nainen puukotti leipäveitsellä avopuolisoaan pikkutunneilla rintaan helmikuussa 2012. Pisto hengenvaarallinen.

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa ensisijaisesti neljän vuoden vankeustuomiota tapon yrityksestä, toissijaisena törkeästä pahoinpitelystä ja törkeä vammantuottamuksesta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.