Syyttäjä vaatii Pride-iskusta epäillyille ehdollista

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä vaatii viime heinäkuisesta kaasuiskusta Pride-kulkueeseen syytetyille ehdollista vankeutta. Äijälä luki kolmelle parikymppiselle miehelle syytteen 88:sta pahoinpitelystä ja 71:stä poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta.

Syytetyt, 21-vuotias ylöjärveläinen, 19-vuotias mikkeliläinen ja 19-vuotias espoolainen, myöntävät iskun, mutta kiistävät sen poliittiset motiivit

Mitä on poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen?

Rikoslaki toteaa näin:

"Joka väkivallalla tai vakavan vaaran toisen hyvinvoinnille käsittävällä uhkauksella estää toista

- ilmaisemasta mielipidettään yleisistä asioista niitä varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti,

- osallistumasta yleisiä asioita varten järjestettyyn kokoukseen, kulkueeseen tai muuhun tilaisuuteen tai

- perustamasta yhdistyksen yleisiä asioita varten taikka liittymästä tai kuulumasta sellaiseen tai toimimasta siinä,

on tuomittava poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa tarkoitetulla tavalla saa toisen vastoin tahtoaan ilmaisemaan mielipiteensä yleisistä asioista kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti, osallistumaan yleisiä asioita varten järjestettyyn tilaisuuteen taikka liittymään tai kuulumaan sellaisia asioita varten perustettuun yhdistykseen tai toimimaan tällaisessa yhdistyksessä."

Syyttäjän mukaan kolmikko oli 3. heinäkuuta yhdessä muutaman tuntemattomaksi jääneen henkilön kanssa heittänyt savupommeja ja suihkuttaneet kyynelkaasua ja pippurikaasua Aleksanterinkadulla kulkeneeseen Helsingin seudun Seta ry:n järjestämään Pride-kulkueeseen.

- Kulkueen tavoitteena oli edistää eräiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia ja juhlia ihmisten moniarvoisuutta sekä antaa näihin vähemmistöihin kuuluville ihmisille mandollisuus esiintyä Helsingin keskustassa avoimesti. Hyökkääjien teon vaikuttimena on ollut kulkueeseen osallistuneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen seksuaalinen suuntautuneisuus, Äijälä totesi.

Asianomistajia edustaja asianajaja Jukka-Pekka Hippi vaatii rangaistuksen koventamista motiivin takia. - Koska tekojen vaikuttimena on ollut tärkeimpänä seksuaalinen suuntautuneisuus, on kyse selkeästi viharikoksesta.

Kolmen syytteen saaneen miehen lisäksi poliisi kuulusteli useita muita epäiltyinä.

Miten epäillyt jäivät kiinni? Lue täältä: Pride-isku: Epäillyt lauloivat poliisiautossa

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.