Syyttäjä vaatii sambialaispelaajille ehdollista lahjuksen ottamisesta

Oulun käräjäoikeudessa on luettu tänään syytteet Dominic ja Donewell Yobelle lahjuksen vastaanottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Syyttäjän mukaan Yobet pelasivat viime vuonna 21. syyskuuta käydyssä TPS-AC-Oulu -jalkapallo-ottelussa tahallisesti niin, että Oulu hävisi pelin 5 - 0.

Sambialaispelaajat olivat itse olleet pelin jälkeen yhteydessä lahjuksen antaneeseen vedonvälittäjään ja saivat tältä kolme päivää myöhemmin lahjuksina 50 000 euroa.

Syyttäjän mukaan sekä pelin sopiminen ennen peliä että rahan vastaanottaminen on jo rikos.

Kiistävät sopupelin

Puolustus kiistää sopupelin, mutta myöntää pelaajien saaneen lahjuksina 50 000 euroa. Yobet ovat puolustuksen mukaan pitäneet itse 47 000 euroa ja maksaneet 3000 euroa lähetille.

Puolustuksen mukaan ennen peliä oli sovittu, että Dominic Yobe aiheuttaisi rangaistuspotkun ja Donowell Yobe ottaisi tahallisesti punaisen kortin. Puolustuksen mukaan näin ei kuitenkaan ollut pelissä tapahtunut.

Kiusaus rahan vastaanottamiseen oli sambialaisille liian suuri pienen palkan johdosta.

Syyttäjä vaatii ehdollista

Syyttäjä vaati sambialaisveljeksille vankeustuomiota

Kihlakunnansyyttäjä Juha Karikoski vaati Yobeille kahdeksan kuukauden ehdollista vankeustuomiota sekä menettämään valtiolle koko 50 000 euroa, jonka he vastaanottivat lahjuksina TPS-pelin jälkeen.

Puolustuksen mukaan rangaistuvaatimus on liian kova tekoon nähden.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.