Taidelasi on väärentäjien suosiossa

Kun taidelasin hinta nousee, myös lasien väärentäminen lisääntyy. Taiderikollisuudessa liikkuu Suomessa miljoonia euroja.

Taidelasin väärentäminen on noussut taiderikollisuuden trendiksi Suomessa, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Alan tutkintaan erikoistuneen rikosylikonstaapelin Kari Honkasen mukaan markkinoilla on viime aikoina tullut enenevissä määrin väärennöksiä, joita myydään menestyvien lasitaitelijoiden aitoina teoksina. Mukana on ollut esimerkiksi Tapio Wirkkalan, Timo Sarpanevan ja Kaj Franckin tekemiksi väitettyjä töitä.

- Kun taidelasin hinnat ovat hypähtäneet, on myös lasin väärentäminen lisääntynyt. Se on pahin trendi tällä hetkellä, sillä väärennöksiä tulee vastaan koko ajan, kertoo Helsingin poliisin rikostiedustelussa työskentelevä Honkanen.

Honkanen arvioi, että taiderikollisuudessa liikkuu Suomessa useita miljoonia euroja.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.