Tällainen on kultaliikkeen ryöstänyt nelikko

Helsingissä naistenpäivänä tehdystä kultaryöstöstä on epäiltynä otettu kiinni yksi henkilö. Hänet pidätettiin Katajanokalla sijaitsevassa hostellissa perjantaina.

Kolme muuta ryöstäjää ovat poistuneet maasta, mutta henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa. Kaikki neljä rikoksesta epäiltyä asuvat Liettuassa, mutta yksi heistä on Venäjän kansalainen.

Kolme miestä ryösti Pohjois-Esplanadilla sijaitsevan kultaliikkeen naistenpäivänä viime tiistaina. Yksi miehistä uhkasi myyjää aseella kahden muun anastaessa omaisuutta. Neljäs mies otti saaliin vastaan Keskuskadulla.

Liikkeessä olleet miehet olivat 19- ja 21-vuotiaita ja anastetun omaisuuden vastaanottanut mies on 31-vuotias.

Liikkeessä olleet ryöstäjät ja ryöstön jälkeen saaliin vastaanottanut mies asuivat eri hostelleissa. Katajanokalla pidätetty mies oli poistumassa saaliin kanssa viikonloppuna.

Miehet tulivat Suomeen sekä lähtivät tai olivat lähdössä Suomesta eri aikaan ja eri reittejä.

Poliisin mukaan koko ryöstösaalis on saatu takaisin. Takavarikoitu omaisuus on arvoltaan yli 400 000 euroa. Ryöstö tehtiin hieman kello kymmenen jälkeen aamulla.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.