Tällaiset asunnot murtautujat yleensä kiertävät

Poliisin mukaan heidän tietoonsa tulee harvoin tapauksia, joissa varkaat olisivat tunkeutuneet asuntoon, jossa haukkuu koira.

Alkuvuoden aikana on tehty poikkeuksellisen paljon omakotitaloihin kohdistuneita asuntomurtoja. Lisäksi kohteena on ollut muutamia rivi- tai kerrostaloasuntoja, joissa kukaan ei ole ollut päiväsaikaan kotona.

Rikosylikonstaapeli Lasse Pietiäinen Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että heidän alueellaan murrot on tehty suurimmaksi osaksi juuri päiväsaikaan. Naapureiden läheisyyskään ei auta, sillä kohteet on valikoitu nimenomaan tiiviisti asutuilta alueilta.

- Jos asukkaat eivät ole olleet lomamatkalla, niin he ovat voineet aamupäivällä lähteä käymään vaikka keskustassa asioilla. Ja ovat huomanneet murron muutaman tunnin päästä kotiin tullessaan.

Heinäkuun aikana alueella on ilmoitettu yhteensä 54 murtoa. Tekijät ovat saattaneet saapua seudulle autolla ja hajautua käymään läpi sen taloja järjestelmällisesti. Poliisi on saanut ilmoituksia murtopaikkojen läheisyydessä havaituista autoista, joissa on ollut ulkomaan kilvet.

- Näitä on ollut eri maan kilvissä. On nähty brittikilpiä ja virolaisia kilpiä.

Varkaat ovat päässeet sisään esimerkiksi auki jätetyistä tuuletusikkunoista, joista he ovat helposti onnistuneet irrottamaan verkot. He ovat etsineet asunnoista lähinnä koruja ja rahaa, jotka on helppo kuljettaa autoon huomiota herättämättä.

Pietiäinen kehottaa ihmisiä tarkkailemaan omaa naapurustoa epäilyttävien seurueiden varalta. Murtomiehet saattavat käydä tarkkailemassa kohdetta edellisenä päivänä, ja epäilyjä herättävistä kulkijoista on syytä ilmoittaa poliisille.

Lisäksi yhtä ominaisuutta murtomiehet näyttävät kohteissaan karttavan.

- He saattavat ensin soittaa ovikelloa. Todennäköisesti he eivät iske sellaisiin kohteisiin, joissa kuulevat koiran haukkuvan, Pietiäinen kertoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.