Tällaista jälkeä sai aikaan alaikäinen töhrijä – tuomittiin ehdolliseen

Espoon käräjäoikeus on tuominnut nuoren miehen ehdolliseen vankeuteen 57 vahingonteosta. Rikoksista 56 hän teki alaikäisenä.

Sama tuttu kuvio toistui yli kahden ja puolen vuoden ajan. Mies tehtaili useita kymmeniä tageja sotkien muun muassa linja-autojen penkkejä ja seiniä sekä rakennusten kiinteistöjä. Hän jatkoi tehtailuaan, vaikka ehti jäädä kertaalleen kiinnikin.

Graffittialakultuurin ja siihen liittyvien tutkimusten parissa työskennelleen asiantuntijan Petri Lokan mukaan tagi on henkilökohtainen käyttäjälleen. Oikeudessa todistaneen asiantuntijan mukaan tagia halutaan levittää ja sille halutaan saada näkyvyyttä. Toisen henkilön tagin käyttäminen on alakulttuurissa kiellettyä.

Espoon käräjäoikeus totesikin, ettei kukaan muu ollut voinut tehdä näitä tageja kuin rikoksista kiinni jäänyt mies. Poliisi löysi miehen kotoa esimerkiksi luonnoksia tageista.

Poliisikoira nappasi

Teot tapahtuivat Espoossa vuosien 2010 maaliskuun ja viime vuoden marraskuun välisenä aikana.

Nuorukainen jäi kiinni teoistaan vuoden 2011 toukokuussa, kun kaksi vartijaa huomasi hänen töhrivän seiniä pinkillä spraymaalilla. Vartijat seurasivat tapahtumien kulkua jopa muutamien metrien etäisyydeltä. Töhrijä ei huomannut mitään. Vartijat hälyttivät poliisit paikalle ja mies otettiin teoistaan kiinni.

Toisen kerran mies jäi kiinni viime vuoden marraskuussa toisen nuorukaisen kanssa. Kaksikko maalasi graffitteja alikulkutunnelissa. Tuolloin mies yritti paeta poliisia, mutta poliisikoira nappasi hänet. Myös hänen kaverinsa saatiin kiinni.

Lähes 15 000 euron korvaukset

Mies syyllistyi vahingontekoon yhteensä 57 kertaa, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki oli tehty nuorena henkilönä, koska hän oli alaikäinen.

Mies sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan asianomistajille aiheuttamistaan töhryistä korvauksia yhteensä yli 14 500 euroa. Miehen kaveri joutuu maksamaan sakkoja 240 euroa, minkä lisäksi hän maksaa aiheuttamistaan töhryistään vajaan satasen.

Tyypillinen tekijä nuori mies

Asiantuntija Lokan mukaan töhryjen tekijä on yleensä 16–35-vuotias nuori mies, joka on kiinnostunut graffittialakulttuurista. Hänen arvionsa mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla teoista saadaan kuukausittain kiinni toistakymmentä nuorta.

Hänen mukaansa näinkin isoista tapauksista saadaan ajoittain nuoria kiinni.

– Tiedän, että tutkinnassa on ollut isoja tapauksia. Se riippuu siitä, kuinka hyvin poliisi pystyy tutkimaan ja todentamaan tapaukset. On toki myös niitä, jotka tekevät yksittäisiä töhryjä, vartiointiyritys PSG Turva Oy:n toimitusjohtaja Lokka toteaa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.