Talvivaaran rikostutkinta siirtyy syyttäjille

Kaivosyhtiö Talvivaaraan kohdistuva ympäristörikostutkinta on saatu valmiiksi ja nyt juttu on siirtymässä syyttäjille.  

Poliisin esitutkinta-aineisto on ollut asianosaisilla kommentoitavana. Oulun talousrikosyksiköstä kerrotaan, että poliisi sai viimeiset loppulausunnot viime perjantaina. 

Useita Talvivaaran työntekijöitä epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta. 

Yli kaksi vuotta sitten alkaneessa tutkinnassa on tarkasteltu kaivosyhtiön toimintaa laajasti ja kiinnitetty huomiota muun muassa allasvuotoihin. 

Aikoinaan poliisi selvitti alustavasti myös, oliko yhtiön suurimpiin omistajiin ja hallituksen entinen jäsen Olli Salo esteellinen, kun hänen yhtiönsä teki aikanaan Talvivaaralle ympäristövaikutusten arviointia.

Sen osalta todettiin jo alkuvaiheessa, että laki ei aseta estettä tällaiselle järjestelylle.  Yhtiöt saattavat tehdä yva-selvityksen jopa itse. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.