Talvivaaran työntekijän kuolemasta epäillään kahdeksaa henkilöä

Talvivaaran kaivosalueella Sotkamossa noin kaksi vuotta sitten sattuneesta kuolemantapauksesta epäillään kahdeksaa henkilöä.

Talvivaaran työntekijä kuoli rikkivetymyrkytykseen kaivoksen metallitehtaan ulkopuolella maaliskuussa 2012.  

Rikoskomisario Hannu Rönkkö Oulun poliisista sanoo, että kaikkia kahdeksaa henkilöä epäillään työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Hän ei kuitenkaan kerro, millaisissa tehtävissä epäillyt ovat työskennelleet Talvivaarassa.  

Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi ja asia on siirtynyt syyteharkintaan. Samassa yhteydessä on tehty esitutkinta mahdollisesta yhteisösakon määräämisestä Talvivaaran kaivosyhtiölle.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.