Tampereen rekkaturman syynä eturenkaiden rikkoutuminen?

Poliisi tutkii eilistä ajoneuvoyhdistelmän suistumista Tampereen Lakalaivan rampilta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Syytä tapahtumalle pyritään edelleen selvittämään. Vuonna 1973 syntynyt mieskuljettaja on itse esittänyt onnettomuuden syyksi kuorma-auton eturenkaiden rikkoutumista ja tästä johtunutta ajoneuvon hallinnan menetystä.

Muutkin mahdolliset onnettomuuden syyt ovat vielä kuitenkin selvittelyn kohteena. Alkoholilla ei ollut kuitenkaan osuutta asiaan.

Kuljettajana toiminut on oppilaitoksessa yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi opiskeleva mies. Mies on kahdeksan viikkoa kestävällä työssäoppimisjaksolla ajoneuvoyhdistelmän omistavassa kuljetusyrityksessä.

Kuljettaja on päässyt pois sairaalahoidosta. Hän oli saanut palovammoja käsiinsä.

– Hän on pystynyt puhumaan asiasta ja on onnellinen, että selvisi näinkin vähäisillä vammoilla, tutkinnanjohtaja Anssi Köykkä kertoo MTV3 Uutisille.

Ajoneuvoyhdistelmään oli lastattu romumetallia Kuusakoski Oy:n toimipaikasta Tampereelta ja kuorma oli tarkoitus kuljettaa Kuusakoski Oy:n murskaamolle Vantaalle. Poliisin tietojen mukaan kuljettaja pelastautui kuorma-auton tuulilasin kautta, ennen kuin se syttyi ilmiliekkeihin.

– Rekan etuosa ei pudonnut sillalta, vaan tuli luiskaa pitkin alas. Rekan peräosa sen sijaan jatkoi matkaa ja jäi roikkumaan sillalta, Köykkä selvittää.

Valtatie 9:n ramppi Tampereen Lakalaivassa on edelleen suljettuna. Liikenne ohjataan kiertotietä, kunnes rikkoutuneet sillankaiteet saadaan korjattua.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.