Taposta vuosikymmen vankeutta Lahdessa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut hollolalaisen Pasi Matti Kristian Siiran, 34, taposta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Marraskuista puukotusta edelsi naljailu, mutta varsinainen motiivi jäi epäselväksi.

Siira ja uhri kuuluivat kuuden hengen seurueeseen, joka ryypiskeli Siiran naisystävän asunnossa Lahden keskustassa. Nainen hälytti paikalle apua, mutta 1959 syntynyt lahtelaismies ehti kuolla ennen ambulanssin saapumista.

Siira velvoitettiin maksamaan vaaditut korvaukset henkisistä kärsimyksistä: uhrin täysi-ikäiselle tyttärelle 5 000 euroa sekä äidille ja isälle kummallekin 3 000 euroa.

Oikeuden mielestä tapauksessa ei ollut näyttöä hätävarjelusta, johon syytetty vetosi.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.