Tekaistuja traktoreita myytiin netissä – petossarja syyteharkintaan

Poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan traktoreihin liittyvässä petosarjassa. 

Itä-Suomen poliisin mukaan useat joutuivat tämän vuoden keväällä petetyiksi traktorikaupoissa. Traktorit olivat myytävänä internetissä ja ostajat olivat maksaneet myyjien kanssa sovitut varaus- ja ennakkomaksut. Maksujen jälkeen myyjät olivat kadonneet. Poliisin mukaan myyjät käyttivät huijausmyynti-ilmoituksissa kuvia traktoreista, joita ei heillä ollut. Kun ennakkomaksu oli maksettu tilille, niin rahat oli nostettu välittömästi myyjien ilmoittamilta tileiltä.

Petoksista epäillään 1983 ja 1989 syntyneitä mikkeliläismiehiä. Rikoskokonaisuuteen sisältyy poliisin mukaan yhteensä kolme epäiltyä törkeää petosta, yksi törkeän petoksen yritys seitsemän petosta, kaksi törkeää rahanpesurikosta ja kolme rahanpesurikosta.

Petoksilla on saatu rikoshyötyä yhteensä yli 60 000 euroa. Rahat ovat yhä kateissa. 

Pääepäilyt ovat myöntäneet syyllistyneenä tutkittavana olleisiin rikoksiin. Miehet ovat esitutkinnan aikana olleet vangittuina, mutta nyt vapautettu. Poliisin mukaan petossarjaan liittyy myös muita rikoksesta epäiltyjä.

Poliisi pääsi epäiltyjen jäjile oman tutkinnan kautta. Esitutkinta on nyt valmistunut ja syyteharkinta suoritetaan Itä-Suomen syyttäjävirastossa.

Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että ostopäätöstä ei kannata perustaa pelkkään halpaan hintaan ja myynti-ilmoituksessa olevaan kuvaan tuotteesta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.