Tesoman henkirikos: Liittyykö puukotuksen yritys tapaukseen?

Tesoman henkirikostutkinta Tampereella on edennyt. Poliisi on tavoittanut lisää valvontakamerakuvissa näkyviä nuoria. 

Nuorten ei epäillä liittyvän Tesoman henkirikokseen, mutta heidän havaintonsa ovat tutkinnan kannalta merkittäviä.

– Nuorten perheet ovat ottaneet yhteyttä ja olemme tavoittaneet nuoret. Emme ole vielä päässeet kuulustelemaan heitä, tutkijat hoitavat asiaa parhaillaan, kertoo tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi on saanut runsaasti vihjeitä joulukuun lopulla tapahtuneeseen henkirikokseen. 

– Tällä hetkellä meillä on 50 vihjettä tutkinnan alla. Selvitettävien vihjeiden määrä kertoo jo sen, että vihjeitä on tullut paljon, Kinnunen sanoo.

Aikaisemmin poliisi kertoi tutkivansa vihjettä, jonka mukaan hetki ennen arvioitua surma-aikaa tuntematon mies lähti seuraamaan naista lähellä Tesoman liikekeskusta. Poliisille annetun vihjeen mukaan nainen lähti juoksemaan miestä karkuun, kun nainen havaitsi, että häntä seurataan.

Vihje oli "toisen käden tietoa" ja ilmeni, kun poliisi puhutti henkilöä etsiessään henkirikokselle mahdollisia todistajia. Poliisi ei ole tavoittanut vihjeen naista.

– Emme ole saaneet naiseen liittyen vihjeitä. Toisaalta vihje oli toisen käden tietoa, joten se ei välttämättä ole kovin luotettava. Kyllähän Tampereella liikkuu paljon huhuja, Kinnunen toteaa.

Liikkuuko Tampereella sarjapuukottaja?

Lamminpään puukotus - epäillyn tuntomerkit

Poliisi julkisti Lamminpään puukotuksen yrityksestä epäillystä miehestä erittäin tarkat tuntomerkit.

Epäilty on noin 25-30-vuotias suomalainen mies. Mies oli sekavassa tilassa ja hänen pupillinsa olivat selvästi laajentuneet. Hänellä oli pieni tumma sänki leuassa ja miehen poskipäät olivat selvästi näkyvillä.

Epäilty on noin 175-180-senttiä pitkä, ja hänen ruumiinrakenne on erittäin hoikka.

Miehellä oli harmaa tai musta huppari, jonka väritys vaihtui linjaa pitkin. Hupparin väritysraja oli häilyvä, vaatteen väritys alkoi oikeasta olkapäästä ja jatkui vasemmalle lantiota kohti.

Miehen päässä oli musta pipo ja hupparin harmaa huppu oli pipon päällä. Miehen hiukset eivät olleet näkyvissä. Epäilty oli paljain käsin.

Epäilyllä oli jalassaan harmaat, löysät collegehousut. Housuissa ei ollut kuvia tai tekstejä. Miehellä oli löysät matalavartiset skeittikengät, jotka olivat beigen ja valkoisen väriset.

Miehen oikeassa kädessä näkyi tatuointi, joka alkoi kämmenselästä heti rystysten jälkeen ja jatkui kohti kyynärpäätä. Tatuoinnin kuvio oli musta tribaali ja muistutti liekkiä. Tatuointi kapeni miehen kyynärpäätä kohden.

Poliisi epäilee, että Tampereella 7. helmikuuta tapahtunut puukotuksen yritys voi mahdollisesti liittyä Tesoman henkirikokseen.

– Lamminpään puukotuksen yrityksen tekotapa, tekopaikka ja samanlainen teräase sopivat myös Tesoman henkirikokseen. Kyseessä ei välttämättä ole sama tekijä, mutta se voi liittyä Tesoman tapaukseen.

– Mistään sarjapuukottajasta en kuitenkaan puhuisi, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen toteaa.

Oletko nähnyt jotain?

Vihjeet kumpaankin rikokseen liittyen voi välittää osoitteisiin pitkakestoinen.pirkanmaan@poliisi.fi tai 

keskitettytutkinta.Sisa-Suomi@poliisi.fi tai soittamalla virka-aikana numeroon 0503137391. Virka-ajan ulkopuolella yhteyden voi ottaa lähimpään poliisin.

Tamperelainen noin 20-vuotias mies oli matkalla kotiinsa aamulla noin kello viiden aikaan, kun hän havaitsi Lamminpään Siwan kohdalla miehen. Mies lähti seuraamaan uhria, jolloin uhri kääntyi miehen puoleen ja kysyi, mitä hän halusi. Mies oli puhunut epäselvästi ja osoitti eleillään haluavansa rahaa. Kun uhri ei antanut miehelle rahojaan, mies otti hupparin etutaskusta noin 30-senttisen teräaseen ja iski puukon uhrin alavatsaa kohti.

Uhri sai väistettyä lyönnin osittain ja puukko osui päällystakin vasemman kyljen puolelle. Uhri sai otteen miehen lyöntikädestä ja sai väännettyä epäillyn maahan, jolloin uhri pääsi pakenemaan paikalta. 

Uhri teki tapahtumasta ilmoituksen poliisille 11. helmikuuta. Poliisi tutkii tekoa törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä.

Poliisi pyytää yleisövihjeitä Lamminpään puukotusyrityksen tuntomerkkeihin sopivasta miehestä ja Tesoman henkirikoksesta.

Samalla pyydetään kaikkia alueella aamuyöllä tai aamulla 7.2.2015 liikkuneita ilmoittamaan havaintonsa poliisille. Poliisi kaipaa myös vihjeitä 28. joulukuuta Tesoman alueella liikkuneistä henkilöistä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.