Tesoman puukkohyökkäys: Lenkkeilijänaisen puukottajaa ei ole löydetty

Poliisi selvittää yhä, kuka hyökkäsi nuoren lenkkeilijänaisen kimppuun teräaseen kanssa Tampereen Tesomalla 5. marraskuuta. Tekijää ei ole otettu kiinni, eikä epäillyn henkilöllisyyttä ole saatu selville.

– Tutkinta on käynnissä koko ajan. Nimeä herralle ei ole löytynyt, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen

Nuori nainen oli lenkillä illalla noin kello 20.45 aikaan Käräjätörmän ja Tesoman jäähallin välisellä alueella, kun tuntematon mies lähestyi häntä jäähallin suunnasta.

Kun naisella ei ollut antaa miehelle tupakkaa, mies hyökkäsi hänen kimppuunsa ja kaivoi teräaseen taskustaan. Naisen onnistui suojata itseään, mutta siitä huolimatta hän sai rintaansa neljä viiltohaavaa ja yhden torjuntavamman käteensä. Hyökkääjä poistui juosten jäähallin suuntaan.

Lukuisia vihjeitä

Poliisi julkaisi viikko sitten hyökkääjän tuntomerkit: ulkomaalaistaustainen, ontuvasti mutta ymmärrettävästi suomea puhuva, ihonväriltään tummempi kuin kantaväestö, muttei musta. Lyhyt parransänki ja iältään noin 30-vuotias, noin 170 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.

Poliisin mukaan miehestä on saatu runsaasti vihjeitä, mutta mikään niistä ei ole johtanut epäillyn jäljille.

– Ratkaisevaa vihjettä ei ole tullut, mutta viimeiseen puukotukseen liittyen on tullut uusia vihjeitä henkirikosjuttuun. Siihen liittyen etsitään kuitenkin edelleen kolmea nuorta, jotka olivat Tesoman liikekeskuksen läheisyydessä tapahtumailtana.

Vuoden aikana kolme puukotusta

Tesomalla on tapahtunut vuoden sisällä jo kolme puukkohyökkäystä, joissa tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Tekopaikan lisäksi ei ole toistaiseksi ilmennyt mitään, mikä yhdistäisi hyökkäykset saman tekijän tekemäksi.

Vakavin näistä on joulukuussa 2014 tapahtunut henkirikos, jota poliisi tutkii murhana.

Muun muassa poliisin aiemmin etsimä oudosti kävelevä mies on jo tavoitettu tapaukseen liittyen.

– Luulisin, että olemme tavanneet sen henkilön, jota etsimme aiemmin. Hänellä ei ole mitään tekemistä rikoksen kanssa.

Uusia joukkonäytteiden keräämisiä DNA-testausta varten poliisi ei tällä hetkellä aktiivisesti suunnittele.

– Varmasti tulee jossain vaiheessa taas ajankohtaiseksi, Kinnunen toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.