Thaihierojan surmaaja pysyi vaiti oikeudessa

Thaihierojan surman käsittely vei Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tänään vain tunnin. Erimielisyyttä oli vain tuomiosta ja korvauksista, sillä puolustus myönsi kolmekymppisen lahtelaismiehen syyllistyneen tappoon.

Kahden lapsen yksinhuoltajaisä pysyi oikeudessa vaiti. Poliisille hän kertoi, ettei ollut käynyt thaihieromossa ennen kesäkuista surmapäivää. Silloin hän vieraili osoitteessa peräti neljästi.

Kahden normaalin asioinnin jälkeen mies sai kaljoitellessaan idean ryöstöstä ja kävi ostamassa puukon.

Ryöstökeikka ei heti onnistunut, kun liikkeessä oli joku muu. Viimeisellä käynnillä syntyi riita, joka päättyi noin 45-vuotiaan thainaisen surmaan. Mies nappasi mukaansa noin sata euroa.

Syyttäjä vaati tapon raakuuden takia 12 vuoden vankeustuomiota, mitä puolustus paljoksui.

Tuomio tulee 23. lokakuuta. Oikeus joutuu ottamaan kantaa myös kolmen lapsen korvausvaatimuksiin, yhteensä 27 000 euroon.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.