Tietosuojavaltuutettu: Kymmeniä tarkistuspyyntöjä poliisin rekisteristä

Tietosuojavaltuutetulle on tullut kymmeniä tarkistuspyyntöjä, jossa ihmiset haluavat tietää, onko heidän nimensä poliisin epäiltyjen rekisterissä.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, että rekisterissä olisi jopa yli 10 000 ihmistä sekä suuria yrityksiä. Ohjelman mukaan rekisterissä on suuri määrä nuhteettomien suomalaisten nimiä. Ihmisiä on lisätty rekisteriin muun muassa sen perusteella, että heidät on nähty rikoksesta epäillyn seurassa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kertoo, että hänen toimintansa on tarkistuspyyntöjen suhteen erittäin rajattua. Valtuutettu voi tarkistaa vain poliisin rekisterinpidon laillisuuden, mutta pyynnön esittäneelle ei voida kertoa edes sitä, onko hän rekisterissä. Perusteluna on käytetty sitä, että se voisi häiritä poliisin toimintaa. Esimerkiksi rikollinen voisi saada tietää, että poliisi on hänen jäljillään.

– Se on eduskunnan ja oikeuslaitoksen linjaama käytäntö. En ota siihen kantaa.

Aarnion mukaan jokaiseen palvelupyyntöön kuitenkin reagoidaan. Pyynnöt eivät ole ainakaan vielä ruuhkauttaneet toimintaa. Hän kertoo, että rekisterinpitäjän pitää antaa vastaus kolmen kuukauden kuluessa tietopyynnöstä.

Aarnio sanoo, että tietopyynnöt eivät yllättäneet häntä.

– Vuosien saatossa esimerkiksi suojelupoliisiin liittyvät asiat ovat heijastuneet meillä tietopyyntöjen piikkinä.

(MTV3–STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.