Todistajalle uusi nimi ja koti toisella paikkakunnalla

Todistajan henkeä voidaan suojella järjestämällä hänelle uusi henkilöllisyys ja koti toiselle paikkakunnalle. Tämä toteutuu, jos hallituksen esitys todistajansuojeluohjelmaa koskevasta laista hyväksytään eduskunnassa. 

Erityistä suojaa voisi saada muukin kuin rikosjutun todistaja, esimerkiksi uhri tai perheenjäsen. Suojeltavat olisi mahdollista sijoittaa asumaan myös Suomen ulkopuolelle. Tästä olisi kuitenkin sovittava muiden maiden viranomaisten kanssa. 

Suojeluntarve arvioitaisiin tapauskohtaisesti, ja toimet mitoitettaisiin sen mukaisesti. 

-Viranomainen voi olla varsinkin alkuvaiheessa hyvinkin voimakkaasti läsnä niin, että henkilö kykenisi mahdollisimman täysipainoiseen ja normaaliin elämään, kertoo ylitarkastaja Elina Immonen sisäministeriöstä. 

Varsinainen suojeluohjelma aloitettaisiin vain, jos muut keinot eivät riittäisi. Näitä muita keinoja ovat esimerkiksi lähestymiskielto, yhteystietojen salaaminen ja kodin turvajärjestelmät. 

Kustannukset alle miljoonan vuodessa 

Poliisi on arvioinut, että uusia suojelutapauksia olisi muutamia vuosittain. Tyypillisesti suojeluntarve liittyisi järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ohjelma voisi olla tie päästä pois rikollisryhmän vaikutuspiiristä. 

-Parhaimmillaan todistajansuojelu mahdollistaa irtautumisen vakavia rikoksia tekevän ryhmän jäsenyydestä ja tarjoaa tehokkaan suojan todistajalle tai rikoksen uhrille konkreettista hengen tai terveyden vaaraa vastaan. Samalla varmistetaan, ettei todistaja jätä kertomatta tietojaan hänen itsensä tai läheisen ihmisen turvallisuuden takia, kommentoi Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön entinen päällikkö, kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.). 

Hän pitää hienona, että hallitus haluaa korjata todistajien suojeluun liittyvän epäkohdan. 

Todistajansuojeluohjelma on jo käytössä liki kaikissa muissa EU-maissa. Suomessa lain on suunniteltu tulevan voimaan ensi vuonna. 

Ohjelman toteuttamisesta vastaisi keskusrikospoliisi. Kustannukset olisivat arviolta noin 700 000 euroa vuodessa, ja ne menisivät poliisin budjetista. 

-Myöhemmäksi harkittavaksi jää, onko tähän mahdollista saada lisää rahoitusta vai otetaanko se siivu nykyisestä rahoituksesta, sisäministeriön Immonen sanoo.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.