Tornion tulli takavarikoi suuren huumelastin

Pohjoinen tullipiiri on takavarikoinut vajaat kuusi kiloa hasista ja noin 200 grammaa kokaiinia.

Takavarikko tehtiin maaliskuun lopussa Ruotsista Suomeen saapuneelta matkustajalta.

Keski-iän ylittäneellä mieshenkilöllä oli tarkoitus jatkaa matkaa Etelä-Suomeen, mutta matka katkesi Tullin tarkastukseen. Takavarikoidun huumausaine-erän määrä on suuri, ja sen katukauppa-arvo olisi ollut noin 75 000 euroa ja siitä olisi saatu yli 10 000 käyttöannosta.

Tulli on tutkinut juttua törkeänä huumausainerikoksena, ja yksi epäilty on tällä hetkellä vangittuna. Juttu siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä.

Pohjoisessa kymmeniä huumausaine- ja lääkerikoksia

Pohjoisella tullipiirillä on ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ollut tutkinnassa yhteensä noin 50 huumausaine-, lääke- ja dopingrikosta.

Suurin osa rikoksista on paljastunut postiliikenteessä, ja ne ovat olleet pienien huume-, lääke-, tai dopingaine-erien laittomia maahantuonteja.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.