TS: Rikollisjengin jäseniä epäillään huumeringin pyörittämisestä Lounais-Suomessa

Poliisi epäilee useita henkilöitä rikoksista Lounais-Suomessa paljastuneessa huumevyyhdissä, kirjoittaa Turun Sanomat.

TS:n mukaan poliisi epäilee huumekaupan organisoinnista rikollisryhmä United Brotherhoodia.  

Lounais-Suomen poliisilla on tutkintavankeudessa tällä hetkellä viisi henkilöä, joista yksi on United Brotherhoodin jäsen. Yhteensä jutun tutkinnan yhteydessä on ollut vangittuna 12 henkilöä. Ainakin yhdellä muulla epäillyllä on kytköksiä rikollisryhmään, TS kirjoittaa.  

Turun ja Salon seuduilla paljastuneeseen juttukokonaisuuteen liittyy muun muassa 3-4 kilon amfetamiinierän maahantuonti ja välitys, lehti kertoo. Kauppaa on käyty amfetamiinin lisäksi Subutexilla ja dopingaineilla.  

Ensimmäiset vangitsemispäätökset asiassa tehtiin maaliskuun alussa. Keskusrikospoliisi on ollut mukana tapausten tutkinnassa.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.