Tulli ja poliisi mukaan alokkaiden tehotarkastukseen

Eilisiltainen uhkausvideo internetissä tiukensi tänään Kaartin uusien alokkaiden turvatarkastuskäytäntöjä huomattavasti. Tehotarkastuksessa ovat mukana myös tulli ja poliisi koirineen, maavoimien tiedotuspäällikkö Lauri Inna kertoo.

- Normaalisti palvelukseen astumisen yhteydessä alokkaille järjestetään valvontatarkastus, joka pitää sisällään henkilöiden ja heidän varusteidensa tarkastamisen pistokokeilla. Tänään tehostetussa tarkastuksessa tarkastetaan kaikki, muutamalla eri pisteellä, Inna sanoo.

- Luonnollisesti myös henkilöpapereiden ja muiden dokumenttien tila tarkastetaan, että kaverit ovat tulossa oikeaan paikkaan oikealla asialla.

Inna kuitenkin korostaa, että arkeen ollaan jo palaamassa ja että tehostetut tarkastukset koskevat edelleen vain Kaartin uusia alokkaita. Heitä aloittaa tänään 1060.

Puolustusvoimat on aloittanut tutkinnan eilen internetiin ilmestyneestä uhkausvideosta. Videopätkä alkaa ilmakuvalla Helsingin Santahaminan varuskunnasta. Sen jälkeen videolla esitellään viisi komppaniapäällikköä koko nimillään ja kuvillaan. Video päättyy kuvaan käsiaseella osoittavasta mieshenkilöstä.

(MTV3)

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.