Tupakkaan tulta pyytänyt yritti ajaa kolmen yli Porissa

Poliisi ei ole tavoittanut miestä, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Mies on poliisin vanha tuttu.

Tupakkaan tulta pyytänyt mies yritti ajaa autolla kolmen miehen päälle Porin keskustassa. Kolme miestä olivat kävelemässä Itäpuistossa keskiviikkona aamuyöllä noin puoli neljän aikaan, kun heidän viereensä pysähtyi harmaa Nissan. Autoa ajanut mies pyysi tulta tupakkaansa.

Saatuaan tulta hän oli peruttanut kovaa vauhtia ja ajanut sen jälkeen uudelleen kolmikkoa kohti. He yrittivät juosta pakoon, mutta auto lähti seuraamaan heitä ja yritti ajaa heidän päälleen.

Kauppatorilla yksi miehistä pääsi turvaan. Kaksi muuta yrittivät suojautua ravintolan ovisyvennykseen, johon auto seurasi heitä. Välttyäkseen yliajolta miehet rikkoivat ravintolan ikkunan, josta he pääsivät sisään.

Tämän jälkeen päälleajaja pakeni. Poliisi ei ole tavoittanut miestä, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Mies on poliisin vanha tuttu.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.