Turkulaisia amfetamiinikauppiaita epäillään törkeistä huumausainerikoksista

Varsinais-Suomen poliisin huumerikosyksikkö nappasi joulukuussa kiinni Turussa toimineet kaksi merkittävää huumekauppiasta ja -välittäjää.

Kaksikko oli ehtinyt toimia Turun huumemarkkinoilla jo jonkin aikaa ja heillä oli poliisin mukaan ollut tasaisesti ja jatkuvasti myynnissä huumausaineita.

Turussa asuva rikoksesta epäilty mies oli juuri saapumassa Helsingistä, mistä hän oli hakenut uuden kilon suuruisen amfetamiinierän, kun poliisi otti hänet kiinni.

- Tuo amfetamiini ei koskaan ehtinyt markkinoille, kuvailee rikoskomisario Susanna Arppe.

Miehen kiinniottamisen jälkeen poliisi nappasi toisenkin huumekauppaan ja välitykseen sotkeutuneen miehen. Hänet saatiin kiinni Helsingistä.

- Kyllä tämä kaksikko oli aika iso toimija Turussa. Heillä oli Helsingistä suora kontakti viroon mistä aineet tuotiin.

Miehet myivät pääasiassa amfetamiinia, mutta tiettävästi myös pieniä määriä hasista ja marihuonaa. Poliisitutkinnassa heidän hallustaan on löytynyt myös rahaa, mutta ei merkittäviä summia.

Kaksikko on ollut tutkintavankeudessa kohta kolme kuukautta. Poliisi on saanut esitutkinnan loppusuoralle ja juttu siirtyy syyttäjälle lähiaikoina.

Törkeistä huumausainerikoksista epäillyt miehet ovat 47- ja 44-vuotiaita. Kumpikin on kotoisin Virosta, mutta he asuvat Suomessa, toinen Helsingissä ja toinen Turussa.

Asiassa on ollut pidätettynä ja vangittuna myös muita turkulaisia rikoksesta epäiltyjä, jotka ovat ostaneet amfetamiinia ja joiden hallusta on takavarikoitu pienempiä amfetamiinieriä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.