Turun epäilty pahoinpitelijä on poliisin tiedossa – "Todistajien kertomukset ristiriitaisia"

Poliisi ampuu alas sosiaalisessa mediassa leviähän huhun, jonka mukaan Turun keskustassa toissa viikonloppuna tapahtuneen pahoinpitelyn tekijä olisi tummaihoinen.

– Se ei pidä paikkansa. Epäilty tekijä on tiedossa. Häntä ja myös muita henkilöitä on tarkoitus kuulla lähipäivinä, tutkinnanjohtaja Aki Lahtinen Lounais-Suomen poliisista sanoo MTV Uutisille.

Epäilty pahoinpitely tapahtui Turun keskustassa Yliopistonkadulla.

Pahoinpitelyn seurauksena 1990-luvulla syntynyt mies oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä katuun. Hän joutui sairaalahoitoon. 

Tutkinta "äärimmäisen hankala"

Poliisi on tutkinnassa käynyt läpi alueen valvontakamerakuvia ja kuullut tapahtuneen ainakin osittain nähneitä henkilöitä.

– Todistajien kertomukset ovat ristiriitaisia, ja se tekee tästä tutkinnasta äärimmäisen hankalan, Lahtinen toteaa.

Poliisi ei tässä vaiheessa tarkemmin avaa, millä tavalla todistusaineisto on ristiriitainen.

Pahoinpitelyn uhrina olleen miehen äiti etsi tekijää heti tapahtuneen jälkeen Facebookissa. Pojan äidin päivitys lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

– Vammat olivat vakavat, mutta tällä hetkellä hän voi ihan hyvin. On oma itsensä, pojan äiti Petra Nummi kertoo.

Äiti kiittää poliisia, joka hänen mukaansa on tehnyt lujasti töitä tapauksen selvittämiseksi ja tekijän kiinnisaamiseksi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.