Turun Sanomat: Botellon-piknik syyteharkintaan

Turussa viime kesänä järjestetty Botellon-puistotapahtuma etenee syyteharkintaan, kirjoittaa Turun Sanomat. Heinäkuussa arviolta muutama tuhat juhlijaa saapui Turun Kupittaanpuistoon, kun tapahtumasta oli ensin kiertänyt kutsu Facebookissa.

Tapahtuman aikana puiston alueelta ja sen lähistöltä kirjattiin muun muassa kaksi raiskausta, tulipalo ja useita pahoinpitelyjä. Puisto jäi myös hyvin sotkuiseksi juhlijoiden jäljiltä.

Turun Sanomien saamien tietojen mukaan poliisi epäilee todennäköisin syin kahta parikymppistä turkulaismiestä lievästä kokoontumisrikkomuksesta, josta voidaan tuomita sakkoihin.

Miehet kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Turun kaupungin korvausvaatimus on yli 10 000 euroa.

Lehden mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen Facebook-tapahtuma, joka on johtanut poliisitutkintaan.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.