Aarnio-vyyhdissä kuultu yrittäjä: "Minut ja perheeni uhattiin tappaa"

Asianajajien rooli oli todistajan mukaan keskeinen Aarnion uhkausten välittämisessä vankilaan. Todistajan mukaan hänen oma asianajajansa myös suositteli vahvasti päämiestään taipumaan uhkaajien tahtoon.

Helsingin käräjäoikeus kuuli tänään aamupäivällä loviisalaista yrittäjää Peter Fagerholmia, joka on tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen niin kutsutussa tynnyrijutussa vuonna 2012.

Aarnion syytetään uhkailleen Fagerholmia ennen tynnyrijutun oikeudenkäyntiä yhdessä United Brotherhood-jengin johtohahmon Keijo Vilhusen ja kahden muun tuntemattomaksi jääneen jengiläisen kanssa. Vantaan vankilassa istunutta Fagerholmia yritettiin saada muuttamaan kertomustaan oikeudessa ja jättämään muiden jutussa mukana olleiden nimiä kertomatta.

Fagerholm kertoi oikeudelle melko yhtenevästi keväällä julkaistun esitutkinnan kanssa. Molemmat uhkailusta syytetyt kuuntelivat todistajanlausuntoa eturivistä.

"Viestejä väärältä puolelta aitaa"

Fagerholm otettiin kiinni tynnyrijutussa tammikuussa 2012, kun hän oli vastaanottanut Hollannista saapuneen erän. Pian sen jälkeen hän sai asianajajansa välityksellä vankilaan viestin, ettei keskusrikospoliisi tiedä kahdesta toukokuun tynnyristä mitään. Asianajaja oli saanut viestin toimitettavaksi toiselta asianajajalta.

- Ensiksi olin aika ymmälläni, että tämmöistä tapahtuu tutkinnassa. Yritin selvittää, mikä rooli (toisella asianajajalla) on tässä asiassa. Mutta ei se (asianajajanikaan) tiennyt.

Viestejä keskusrikospoliisin tutkinnan sisällöstä tuli yhteensä kolme. Seuraavassa viestissä kerrottiin poliisin aloittavan kohta kovan prässäämisen, kolmannessa vakuutettiin ettei hasistynnyrien lähettäjäpäässä Hollannissa kerrota mitään.

- Tuntuu todella oudolta, että tulee viestejä tavallaan väärältä puolelta aitaa, Fagerholm sanoi käräjäoikeudessa.

Todistaja: Oma asianajaja välitti tappouhkauksen

Vakavaksi uhkailu kääntyi vuoden 2012 syksyllä, juuri ennen tynnyrijutun oikeudenkäyntiä. Fagerholmin asianajaja kertoi toimistolleen saapuneen kaksi M.O.R.E. -liivijengiläistä, jotka halusivat välittää viestin vankilassa istuvalle Fagerholmille.

- Minut ja perheeni tapetaan ja minusta tehdään insestisyytteet, jos en vaihda tarinaa oikeudenkäynnissä, todistaja kertoi asianajajansa sanoneen.

- Minulle kerrottiin vaan, että minun pitää muuttaa sitä. Varmaankin kiistää koko pöytäkirja. Niin sen itse käsitin.

Aluksi Fagerholm ajatteli, ettei antaisi uhkailun vaikuttaa kertomukseensa. Hän kertoo asianajajansa vakuuttaneen kuitenkin voimakkaasti, että tarinaa kannattaa vaihtaa.

- Se sanoi, ettei ole oikein muuta vaihtoehtoa.

Miksi hän sanoi näin? kysyi syyttäjä.

- Hän katsoi, ettei poliisi pysty oikein suojelemaan minua vankilassa.

Lopulta hän päätyi kertomaan oikeudessa uhkaajien mielen mukaisesti.

- Vaihdoin sen tarinan. Ei se nyt sen kummempaa ole, Fagerholm kertoi syyttäjille.

Naapuriselliin jengiläinen

Hän istui uhkausten aikaan tutkintavankina Vantaan vankilan erityisosastolla N1.

Kyseessä ei ole täydellinen eristäminen muista vangeista, vaan hän työskenteli ”putsarina” ja osallistui päivittäin ruoanjakeluun muille vangeille. Lisäksi vangit ovat tekemisissä muiden osaston vankien kanssa päivittäisen ulkoilun aikana.

Samana päivänä, kun asianajaja sai välitettäväksi tappouhkauksen, Fagerholmin naapuriselliin sijoitettiin United Brotherhood-jengin jäsen. Tavattuaan Fagerholmin ulkoilun yhteydessä hän kertoi, että poliisi oli näyttänyt hänelle Fagerholmin kuvaa.

- Ei se kai liittynyt mihinkään. Hänelle oli vain näytetty kuvaa ja kysytty, tunteeko hän tämän henkilön, Fagerholm vastasi syyttäjän kysymykseen.

Fagerholm koki, että kyseisen jengin jäsen oli järjestetty hänen naapuriselliinsä tarkoituksella.

- Kyllä siinä on aika ymmällään, miksi tämmöistä tapahtuu. Siirretään yhtäkkiä viereen ja sitten näytetään kuvaa.

Perheen turvallisuus suurin huoli

Fagerholm kertoi tilanteesta poliisin lisäksi myös vaimolleen ja lapselleen vankilan perhetapaamisessa joulukuussa 2012. Poliisi kuunteli tapaamista, ja tallenne siitä kuunneltiin tänään oikeudessa.

Isä kertoo perheelleen, että heidätkin on uhattu tappaa ja hänet on uhattu kaupan päälle lavastaa syylliseksi insestiin. Lapsi kysyy tallenteella, mikä on insesti. Puoliso on tallenteilla vaitonainen.

- Totta kai se aiheuttaa huolta. Varsinkin tämä viimeinen uhkaus aiheutti aika paljonkin huolta. Siinä oltiin poliisin kanssa yhteydessä, varsinkin tämä rouva aika paljonkin, Fagerholm vastasi oman asianajajansa kysymykseen.

Hän ei tiedä, ryhtyikö poliisi uhkausten vuoksi aikanaan suojelutoimenpiteisiin. Poliisit kysyivät häneltä, haluaisiko hän tehdä asiassa tutkintapyynnön.

- En halunnut. Halusin katsoa, mihin tilanne kehittyy. Perheen turvallisuuskin on aika tärkeä asia tuollaisessa tilanteessa.

Asianajajia ei syytteessä

Aarnio ja Vilhunen ovat kiistäneet uhkailun. Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi huomautti, että myös molemmat asianajajat kiistävät tuoneensa Aarnion viestejä vangitulle. Asianajajia ei syytetä rikoksesta.

Fagerholm tuomittiin joulukuussa 2012 käräjäoikeudessa 8 vuoden 10 kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Hän uskoo, että tuomio olisi ollut lyhempi, jos hän ei olisi muuttanut kertomustaan.

- Luvattiin kolmesta viiteen vuoteen, jos selvittää oman osuutensa. Tässä sitten odotetaan se kymmenen vuoden tuomio, hän kertoo ajatelleensa jo käräjäoikeudessa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.