Työntekijä kuoli hengitettyään tärpättiä - esimiehelle sakot

Oulun käräjäoikeus on tuominnut kuljetusyritys Haanpää Oy:n ajojärjestelyjen esimiehen sakkoihin kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta.

Työntekijä kuoli hengitettyään työssä tärpättiä Oulun Nuottasaaressa kesäkuussa 2011.

Mies oli puhdistamassa raakatärpätin jäämiä säiliöautosta ilman hengityssuojaimia. Hän menetti tajuntansa ja tuupertui huoltoluukun päälle. Käräjäoikeus katsoi työntekijän saaneen myrkytystilan, johon hän menehtyi.

Oikeuden mukaan raakatärpättiä sisältäneen säiliön pesu olisi ollut turvallista, jos hengityssuojainta olisi käytetty. Esimies ei ollut kuitenkaan mitenkään varmistanut, että suojavarusteita käytetään. Hän sai maksettavakseen 50 päiväsakkoa eli yhteensä 2650 euroa.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.