Uudenvuodenvietto kärjistyi Forssassa: Linja-autoasemalla joukkotappelu, turvapaikanhakija löi toista putkella

Hämeen poliisi tutkii kahta uudenvuodenyönä tapahtunutta pahoinpitelyä.

Forssan linja-autoaseman pihalla uudenvuodenriita kärjistyi joukkotappeluun. Paikalla oli poliisin mukaan tapahtuma-aikaan noin kello kolmelta yöllä kymmeniä henkilöitä, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia.

– Heidän välillään oli aluksi suusanallista kiistelyä, jonka jälkeen alkoi fyysinen yhteenotto. Yhteenotossa tuli vammoja ainakin muutamalle, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tomi Repo Hämeen poliisilaitokselta kuvailee.

Tapahtumasta kirjattiin kaksi rikosilmoitusta pahoinpitelystä. Tutkinnanjohtajan mukaan kaikki tappelun osalliset eivät ole vielä poliisin tiedossa.

Sosiaalisessa mediassa velloi myös huhu, jonka mukaan osa yhteenoton osallisista olisi ollut naamioituneina.

– En tarkemmin tiedä, millaisesta huhusta on kysymys, mutta poliisilla ei ainakaan tällä hetkellä ole tietoa tällaisesta, Repo sanoo.

Hätämajoitusyksikössä myös pahoinpitely

Uudenvuodenyönä myös Forssan hätämajoitusyksikössä otettiin yhteen. Hätämajoitusyksikössä asuvan miehen epäillään lyöneen turvapaikanhakijaa päähän putkella. Tapaus ei poliisin mukaan liity linja-autoaseman tapahtumiin.

– Kyse on ollut kahden henkilön yhteenotosta, tarkempaa tietoa motiivista ei vielä ole, tutkinnanjohtaja Tomi Repo sanoo.

Uhri sai pahoinpitelystä vertavuotavan haavan päähänsä ja joutui sairaalaan. Epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.