Vaalirahaa mulle, kelkkatehtaan kaava sulle? Tästä Nova-haarassa kiistellään

- Tämä syyte ei millään tavalla liity Rovaniemen moottorikelkkatehtaan toimintaan, alusti valtionsyyttäjä Jarmo Toivola Rovaniemen kelkkatehdasjutun syytettään, jonka käsittely alkoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Jutussa keskeistä on se, ostettiinko vaalirahalla suotuisia kaavoituspäätöksiä kelkkatehtaan rakennuttajille.

Toivola syyttää Rovaniemellä vaikuttanutta keskustapoliitikkoa Ari Ruotsalaista lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän vaatii Ruotsalaiselle rangaistusta siitä, että tämä otti vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjaansa vaalitukea Nova Groupilta kaikkiaan 27 000 euroa. Sen jälkeen hän jätti ilmoittamatta esteellisyytensä, kun Rovaniemen kaupunginhallitus käsitteli kelkkatehtaan vaatimia kaavamuutoksia.

Moottorikelkkatehtaan rakennuttajana oli Nova Group. Kelkkatehdas rakentui vaalien jälkeen Rovaniemelle sutjakkaasti. Sen avajaisia vietettiin keväällä 2008. Keskusrikospoliisi aloitti jutun esitutkinnan syksyllä 2009.

Syyttäjän mielestä vaalirahan antamisella ja kelkkatehtaan kaavapäätöksellä on selvä syy-yhteys ja ajallinenkin kytkös.

- Lisäksi menettely on ollut omiaan vaikuttamaan kansalaisten käsitykseen viranomaistoiminnan tasapuolisuudesta.

Syyttäjä kertoi medialle vaativansa sakkorangaistusta Ruotsalaiselle. Ari Ruotsalainen kiistää syytteen.

Myös lahjuksen antamisesta syytetyt entiset Nova-miehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki pitivät syyttäjän esittämiä kytköksiä virheellisinä. Nova rahoitti useita muitakin poliitikkoja vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Syynä ei kuitenkaan kenenkään kohdalla ollut kaavapäätösten vauhdittaminen ja poliitikkojen voiteleminen, vaan tavoite keskustaoikeistolaisen hallituksen saamisesta Suomeen.

Tukemisen syynä oli Yli-Saunamäen puolustuksen mukaan yritysryppään kannattama arvomaailma, muun muassa isänmaallisuus.

Kyseessä on toinen Nova-vyyhdin haara, jota Merisalo ja Ylisaunamäki setvivät käräjillä asti. Rovaniemellä keskeisesti useiden vuosien ajan vaikuttanut Ruotsalainen erosi viime syksynä kaikista luottamustehtävistään.

Katso Päivi Hannulan juttu (Kymmenen uutiset 30.1.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.