Väärentäjäryhmä järjesti nigerialaisia laittomasti Suomeen

Parinkymmenen nigerialaisen epäillään tulleen laittomasti Suomeen väärennetyillä asiakirjoilla. Rajavartiolaitos tutkii laajaa organisoitua laittomien maahantulojen tapahtumasarjaa, joka tapahtui vuosina 2005-2007. Neljän pääepäillyn epäillään järjestäneen Suomeen väärennetyillä asiakirjoilla ainakin 17 nigerialaista. Lisäksi ainakin 12 nigerialaista on yrittänyt maahan ryhmän tekemillä väärennyksillä. Tapauksen esitutkinta on vielä kesken. Rajavartiosto kertoi ryhmän toimista ensimmäisen kerran maaliskuussa.

Rikosvyyhden jäljille päästiin yksittäisen väärennysepäilyn kautta kesällä 2007. Tapauksen tutkinta tehtiin keväällä ja kesällä 2008, ja epäillyt otettiin kiinni maaliskuussa. Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja törkeästä väärennyksestä epäillään kolmea Suomessa oleskeluluvalla asuvaa nigerialaista ja yhtä Suomen kansalaisuuden saanutta nigerialaistaustaista henkilöä

Kahtatoista muuta ihmistä epäillään muista tapaukseen liittyvistä rikoksista. Tällä hetkellä viisi ihmistä on vangittuina, neljä päätekijää ja yksi maahan väärennetyillä asiakirjoilla tullut. Yhteensä tapauksen takia kiinni otettuina on ollut 12 ihmistä.

Väärennysryhmä toimi helsinkiläisessä opiskelija-asunnossa. Ryhmä laskutti palveluksistaan 3 200-4 500 euroa.

-Selvitämme yhdessä oppilaitosten kanssa, kuinka paljon ihmisiä ryhmän väärentämillä todistuksilla ja asiakirjoilla on tullut maahan, kertoo tutkinnanjohtaja yliluutnantti Marko Jokela.

Nigerialaisia järjestettiin maahan kahta reittiä

Ryhmä järjesti nigerialaisia maahan kahdella tavalla. Suomeen haluavalle järjestettiin joko kutsu vierailulle maahan tai opiskelupaikka suomalaisesta oppilaitoksesta.

Suomen kansalaisen maahan kutsuma nigerialainen sai vierailua varten helposti kertaviisumin. Maahan päästyään he anoivat turvapaikkaa eri henkilöllisyystodistuksella kuin millä olivat maahan saapuneet.

Oppilaitoksia varten ryhmä haki sadoille nigerialaisille opiskelupaikkoja ympäri Suomea. Hyväksytyt paikat kaupattiin Nigeriassa halukkaille. Suomeen haluaville järjestettiin tarvittavat väärennetyt nigerialaiset todistukset ja asiakirjat. Opiskelijoiksi tekeytyneet eivät useinkaan aloittaneet opintoja ja aloittaneistakin useimmat keskeyttivät ensimmäisen lukuvuoden aikana.

Ryhmä järjesti asioita Suomen ja Nigerian välillä sähköpostilla. Takavarikoiduista viesteistä on paljastunut hinnasto erilaisille väärennöksille. Ryhmän hallusta on löytynyt väärennettyjä dokumentteja yhteensä yli 250 eri ihmiselle.

Tapauksen syyteharkinnan tekee Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto. Syytteen nostamisen määräaika on 25. syyskuuta.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.