Vaimonsa Salossa tappanut mies kertoo kirjeessä pitkällisestä ongelmasta

Salon poliisi epäilee 41-vuotiasta suomalaista miestä 27-vuotiaan ulkomaisen vaimonsa murhasta. Vaimon ruumis löytyi salolaisesta kerrostaloasunnosta viime yönä.

Poliisi tarkasti kerrostaloasunnon kello 0.30, koska perheen lasta ei ollut noudettu hoidosta. Aviomies oli jättänyt viestin, jossa hän kertoo pariskunnan ongelmista ja tunnustaa henkirikoksen.

– Kyse ei ollut mistään hetkellisestä riidasta vaan pitkään jatkuneista ongelmista. Mustasukkaisuutta tai eroaikeita ei ilmeisesti ollut mukana, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pertti Läksy Varsinais-Suomen poliisista kertoo.

– Tutkimme tekoa murhana, Läksy sanoo.

Surmatapa ei ollut hänen mukaansa erityisen raaka mutta murhan tunnusmerkistö täyttyy tekijän vakaan harkinnan vuoksi.

Uhkaa itsemurhalla

Läksyn mukaan mies uhkaa viestissä tehdä itsemurhan.

Hän on liikkeellä henkilöautolla, jonka rekisteritunnus on XFP-358. Se on vuoden 1992 mallinen, harmaanvaalea Volkswagen Golf.

– Hän voi olla missä vain, mutta hänellä on yhteyksiä myös Raaseporiin, jossa hän on käynyt työssä, Läksy sanoo.

– Meillä ei ole mitään vihjettä hänen olinpaikastaan tai autostaan. Puhelinyhteyttä häneen ei ole saatu. Itse asiassa hänen kännykkänsä on meidän hallussamme.

Mies ei ole aiemmin ollut ainakaan mainittavasti tekemisissä poliisin kanssa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.